6.10.2011

Johtajuus, nykykoiramaailman negatiivisin sana?

Nykyaikaisten tutkimuksien mukaan, koiralla ei ole laumahierarkiaa samalla tavalla mitä susilla, mihin entiset (ja vielä nykyisetkin) johtajuusajattelut perustuvat.
Koiran ei myöskään uskota kykenevän dominoimaan ihmistä, sen ollessa aivan eri lajia.
On riskialtista sanoa nykyaikana toiselle koiraihmiselle, että uskoo koiran tarvitsevan johtajan. Tästä hyvästä sinut vähintäänkin tuomitaan huonona kouluttajana, omistajana ja vanhanaikaisena.

Silti käytännössä, monet koirankouluttajat ja omistajat ovat saaneet tällä tuloksia. Miksi?

Jan Fennell on yksi omakohtainen suosikkini tällä "laumanjohtajuus-ajattelija" listallani. Häneltä on monet sadat, jopa tuhannet koiranomistajat saaneet apua, vain sillä, että hän on auttanut omistajat takaisin johtajiksi laumoihinsa.
(Jan Fennell on tutkinut nimenomaan susien käyttäytymistä, ei vangittujen, vaan vapaana olevien, ja löysi paljon samankaltaisuuksia koirienkin käyttäytymisestä, joita hän sovelsi sitten omaan arkeensa, löytäen rytmin ja tasapainon).
Miten, jos koko ajattelu on tyrmätty nykytieteellisellä ajattelukannalla?

Monet ongelmakoirakouluttajat sanovat, että koira tarvitsee auktoriteetin. Monien koirien ongelmat johtuvat siitä, ettei niille ole asetettu rajoja ja opetettu oikeita käyttäytymismalleja. Omistaja antaa nämä. Mutta uskooko murrosikäilevä koira piipertävää ja jopa hieman säikkyä omistajaa? Ei.
Miksi uskoisi? Tämä näyttää epävarmaa, pelokasta esimerkkiä. Miksi koira kokisi sellaisen ihmisen millään tavalla turvalliseksi ja varmaksi, sellaiseksi johon voisi turvautua ja joka antaisi mitään hyviä neuvoja ja oppeja?

Koira ei kuitenkaan muodosta perhettään pelkästään toisen koiran kanssa. Se on myös mahdottomuus, jos koira on ainoa lajinsa edustaja perheessä. Silti sanotaan, ettei koira voi muodostaa laumaa(/perhettä..?) ihmisen kanssa.
Koira täytyisi silti kasvattaa, ohjata, neuvoa, antaa rajat mitä ei ehdottamasti saa tehdä ja mikä on hyväksyttävää ja jopa toivottavaa. Tulenkin kysymykseen: Voiko toinen laji kasvattaa toista lajia jos laumaa (/perhettä) ei voi muodostaa?
Voi, koska näin on tapahtunut monta tuhatta vuotta. Käytännön tuoma tieto, kertoo siis vastauksen.

Nyt puhun pelkästään sitten omasta mielipiteestäni.
Mielestäni kasvatukseen tarvitaan auktoriteetti. Auktoriteetti ohjaa, neuvoo, antaa opit miten käyttäytyä, kertoo mikä on ehdottoman kiellettyä ja tuo turvan itsevarmalla ja johdonmukaisella kasvatuksella.

Monille sana johtaja tuo heti ensimmäisenä mieleen tämän mielikuvan: Koiraa koko ajan alistava, kurittava ihminen, joka kokee että koira yrittää koko ajan nousta johtajaksi, ellei sitä pikkuisen aina pamauta kuonoon tai heitä maahan.

Minulle sana tuo toisen mielikuvan: itsevarman henkilön joka osaa palkita ja opettaa oikean käytöksen, samoin kuin myös korjata koiran sen ehdottomasti väärin tekemistä asioista, koiran ja tilanteen huomioon ottaen.

Nykyään harva koira on oikeasti dominoiva, en itsekään koe, että jokaisella koiralla jolla on ongelmia, olisi johtajuusongelma. En edes ole varma, koenko, että mikään koira olisi "johtajan pallilla" tai sinne pyrkimässä, ehkä koen enemmän sen niin, että koiralla ei ole itsevarmaa ja johdonmukaista auktoriteettia, joka näyttäisi sille oikean tavan käyttäytyä, joten koira muodostaa itsellensä parhaakseen näkemänsä käytösmallit toimia tilanteissa.

Lopuksi kirjoitan tähän Jen Fennellin kirjasta "kuuntelen koiraani" pätkän, minkä koen olevan täydellistä ihmisen ja koiran luottamussuhdetta kuvaava tarina heidän elämästään, yhtenä kovana päivänä (pituuden vuoksi, pätkin sitä hieman, mutta en liikaa):


"Kun kävelimme eteenpäin, idylli muuttuikin yhtäkkiä painajaiseksi. Koirat olivat, niin kuin ne usein tekevät, ehtineet edelleni. Minulla ei ollut mitään sitä vastaan, koska tiesin, että ne tottelisivat, kun kutsuisin niitä. Ne hävisivät pikku hetkeksi näkyvistäni polun tehtyä mutkan oikealle, ja yhtäkkiä kuulin kiljaisun. Juoksin eteenpäin ääntä kohti ja melkein astin yhden spanielini päälle. Se oli Molly. Se kieritteli maassa edessäni, valitti ja näykki ilmaa hurjana. Kun katsoin eteenpäin, näin muiden koirien haukkuvan hulluna ja hyppivän niin ikään ympäriinsä. Kesti vain sekunnin, ennenkuin tajusin, mikä oli hätänä. Edessäni oli irivi mehiläispesiä. Niiden asukkaat hyökkäilivät parvi toisensa jälkeen koirieni kimppuun.
------------
Reagoin vaistomaisesti ja lähdin siirtymään autolleni niin nopeasti kuin voin. Olin pysäköinyt sen noin puolen kilometrin päähän. Etenemisemme oli tuskaisen hidasta. yritin huitoa käsilläni, mutta turhaan. -- En rehellisesti sanottuna tuntenut lainkaan, miten päähäni, kaulaani ja käsiini sateli mehiläisenpistoja. Painelin vain eteenpäin parhaan kykyni mukaan ja kompastelin samalla. Puoli kilometriä ei ole koskaan tuntunut niin pitkältä matkalta.
Lopulta selvisin autolle asti. Käteni vapisivat niin pahasti, että tuntui vievän iäisyyden, ennenkuin sain avaimen lukkoon. Avasin ensin takaluukun ja työnsin koirat sinne. Sitten hyppäsin ajajan paikalla, käynnistin ayton moottorin ja avasin ikkunat ja kattoluukun, jotta mehiläiset pääsisivät pakoon. Koirat olivat auton sisällä silmänräpäyksessä. Sitten painoin kaasua niin lujaa kuin uskalsin ja lähdin liikkeelle. Hämmästyksenei mehiläiset pysyivät kannoillamme auton ulkopuolella yli puolitoista kilometriä kapeaa pikkutietä ajaessamme.
---------
Kun soitin eläinlääkärille, hän oli samaa mieltä kuin minä, että se pitäisi tuoda vastaanotolle välittömästi. Toiset koirat olivat järkyttyneitä, mutta turvassa, joten pystyin jättämään ne kotiin lähtiessäni hoitamaan vakavimmin kärsinyttä uhria.
----
Simon (eläinlääkäri) tunsi minut ja koirani hyvin ja pyysi minua selittämään, miten kaikki oli tapahtunut. Kävin tarinan läpi, ja hän oli kauhuissaan. "Kauanko sinulta meni, ennenkuin löysit kaikki koirat ja keräsit ne taas yhteen?" hän kysyi. "Ne olivat varmaan hajaantuneet kaikkiin ilmansuuntiin". Vasta sitten minulle kirkastui, että kaiken sen kivun ja kaaoksen keskellä koirani olivat jääneet rinnalleni. Minulla ei ollut edes ollut aikaa tajuta sitä silloin paikan päällä. Olin vain pitänyt itsestään selvänä, että ne olisivat vieressäni, kun avaan autonoven, ja niin ne olivat.
----------------------------------------------------------

VOIKO olla hienompaa tarinaa koiran täydestä luottamuksesta omistajaansa. Tämä inspiroi minua aina yhtä paljon. En koe, että olisin lähelläkään samalla tasolla, mutta sinne on hyvä pyrkiä.

4 kommenttia:

  1. Ihanaa lukea tekstiä toiselta koiranomistajalta, joka ei varmaan saa ensimmäisenä "johtaja" sanasta mielukuvaa, jossa koiraa piiskataan hihnalla ja näpäytellään kuonoon.

    Itsehän olen myös "koira tarvitsee rajat ja selkeän johtaja-hahmon" ajattelija, koska mielestäni omistaja johtaa koiraa ihmisten maailmassa, me kuljetamme niitä liikenteessä, busseissa, lentokoneissa jne. On siis hyvä, että koiralle kertoo miten niissä tilanteissa toimii sellainen eläin, joka on ne keksinyt; ihminen. Ei koira syntymästään alkaen tiedä, että autot ovat vaarallisia, busseissa ei räyhätä ja kaupan ulkopuolella odotetaan nätisti.

    Mielestäni johtajuus näkyy parhaiten koiran luottamuksella ja rakkaudella. Johtaja ehkä asettaa rajat, mutta huolehtii myös hellyydestä.

    T. Koira nukkuu jalkojen suojassa, tyytyväisenä asemaansa

    VastaaPoista
  2. Hah, ihanaa kuulla palautetta myös saman henkiseltä! :)
    Minulla itsellänikin nukkuu koira tuossa vieressä, sohvalla! Se on varmaan nyt pyrkimässä johtoon ja minun pitää heti alistaa se 8)

    Ei, vaan ihan huumorilla otan nämä tällaiset vitsit, enkä koe, että jos koira hyppii päin, se alistaa, tai nukkuu vieressä, se pyrkisi dominoimaan.

    Tosin sitten olisi ongelma, jos koira ei käskystä lähtisi pois vaan jäisi muristen paikalleen uhaten purra jos kosketaan ;)

    VastaaPoista
  3. Aivan samaa mieltä. Koira tulisi aina kasvattaa tiettyjen rajojen sisällä, palkita oikein tekemisesti, näyttää mikä on väärin. Ihmisen tulee olla johdonmukainen luotettava turva koiralle.

    Tämän kaltaisia tekstejä pitäisi kirjoittaa myös yleisesti muidenkin ihmisten luettavaksi, kaikille ketkä edes harkitsevat koiran ottamista. Liian harvat ymmärtävät, minkälainen on koiran oikeaa johtamista.

    VastaaPoista
  4. Johanna, niimpä! Mutta kun johtajuus-sanasta on muodostettu yleinen tabu ja propaganda sitä vastaan, muutaman nähdessään sen täysin negatiivisena asiana, on hankala lähteä näin itse, vain maalaisjärki,-ja kokemus-ajattelijana kertomaan yleisiä mielipiteitään.

    Ehkä sitten joskus..!

    VastaaPoista