14.4.2012

Riippumaton mielipide









Tällainen on ollut mun ajatus jo viikon-parin ajan. Mihinkään ei oikein kerkeä kunnolla panostaa, kaikki jää puolitiehen, tyhmiä vitsejä kertyy ja niille naureskelen (itsekseni) ja koiratkin tuntuu olevan ihan huningolla, kurittomia piskejä.





Nyt on tällä viikko ollaan tsempattu vähän enemmän. Kaikki kolme, minä ja koirat.



Mökillä ensinnäkin meni pääsiäinen. Kuvia ei tullut sieltä otettua kuin ihan pari, koska kamera unohtui uloslähtiessä aina sisälle ja kännykkä ei olis edes varmaan videolla pysyny mukana noiden meiningissä. Eli kuvina tuli muistoksi vain nukkumistyylejä ala mökki.

Neljä päivää mökillä vapaana juosseena voin kertoa ettei tarvinnut sunnuntaina kotiintullessa kuin viedä pari kertaa pissille pihalle, olivat aika tyytyväisiä pelkästään sisällä nukkumiseen.

Koirina oli Mindi, Valdo ja Pitsi. Tosin Pitsi ja Valdo muuttui Valstuksi ja Pistiksi, erään pienen tytön todettuaan alkuperäisten nimien olevan liian vaikeat lausua. Mindi sai olla oma itsensä.
---------------------------------------------------------------------

Mindin ihmisiin kohdistuva pelkoaggressio sai aika hyvää siedätystä taas pääsiäisenä, paljon mukavia ja rentoja (ja koiriin tottuneita) ihmisiä jotka syöttää paljon makkaraa. Tuloksena on rentoutunut koira, joka ei kuitenkaan ihan kaveri vielä halua olla. Edistystä silti.

Viimeinen ihana Mindissä oli sitten seuraava päivä kisoista, kun aamulla tuli vielä sama koirien uudelleen nimeäjä taapero isänsä kanssa käymään aamiaisella, Mindi oli vapaana mökissä sisällä ja oli rentona sohvalla, söi lapsen kädestä (EI kättä) makkaraleivän ja vaikka taapero möngersi ja juoksi mökissä, Mindi korkeintaan murisi kaukaa sille.
Tästä näkisi että Mindikin tottuisi selkeästi lapsiin, jos vain joku uskaltaisi tuoda/me voitais mennä käymään. On vain niin harvoja ihmisiä, jotka suostuvat ottamaan mitään riskiä, mutta onneksipa omia lapsia ei ole tarkoitus vielä pitkään aikaan saada eikä nyt niin lähipiirissä ole, että elämä olisi mahdotonta.
------------------------------------------------

Sitten eilen meillä tuli käymään ystävä, joka on myös koiraihminen itsekin. Alkumurinan ja haukkumisen saattelemana me lähdettiin suoraan ulos koiria pissittämään, ja annoin Mindin tälle ystävälle että talutteles sää. Mindi hämmentyi ja loppumatkasta oli ihan nätisti. Tämäkin ensimmäinen kerta kun näin tehdään.
Sisällä piti vielä vähän ärräillä, mutta pienen koulutustuokion jälkeen (ja namien pitäminen taskussa) Mindi otti rennosti ja muutaman tunnin jälkeen meni jo nukkumaan kutsusta (!!!) vieraan viereen ja antoi silitellä ihan kunnolla.
Loistava Mindi! Loistava minä ja treenaus ja treenauksessa auttaneet ihmiset!
------------------------------------------------

Nyt sitten tänään sain aikaiseksi lähteä treenaamaan tokoa/tottista mitälie noiden hurttien kanssa tohon lähikentälle.
Valdo kiinni ja Mindin kanssa menoksi. Ah mikä meno! Seuraaminen oli tiivistä, katsekontakti aina hyvä (paitsi lähtiessä liikkeelle, en oo saanu korjatuksi sitä vaikka kuinka yrittäny..) ja käännökset sujui hyvin. Oikein muuta ei tehty, vähän virettä nosteltiin lelulla, hyvä vire nousikin, varsinkin sen jälkeen kun olin laittanut Mindin kiinni ja hetken Valdon kanssa ollut, oli muuten hinku tekemään mun kanssa ;)

Valdo oli aivan upea niinkuin aina, seuraamisessaan. Katsekontakti on ja pysyy paikalta lähdettäessäkin, käännökset sujuu suht hyvin, seuruu on ihan ok tiivistä, pitäis vielä sitä reenailla. Mulle se kontakti on kuitenkin tärkein, Mindin kanssa kun se meinasi täysin epäonnistua.

Sitten treenailtiin sisälläkin. Mindin kanssa pääasiassa takapään ketteryyttä, jotain pientä seuraamista ja käännöksiä, sen vire on sisällä vaan huono, ei onnaa vaikka pallolla potkisit, tila on liian pieni sen seuraamiseen, alkaa jätättää ja on hidas kaikessa. Ulkoa pitäisi kuvata kanssa että näkisitte eron, se on HUIMA.

Valdon kanssa treenailtiin seuraamista ja pientä maahanmenoa palauteltiin. Videolla (jotka tulee joskus) luvassa repeilyä Valdon ajatuksille, ja komentamista Mindiä pois häirisemistä.

En ole mikään ekspertti videon muokkaamisessa, joten ette saa nähdä niitä, koska ne on liian isoja! Katsotaan jos joku ihana jossain vaiheessa auttaisi minua.

2 kommenttia:

  1. Treenaatteko te jossai ryhmässä vai ihan omatoimisesti? Mua kiinnostais tokoilut kans mutten lajista hirveitä tiiä niin nää mun kotitokoilut on vähän niin ja näin :D Mindi muistuttaa muuten kropan pilkutukselta vähän Jalia, Jalilla on selän päällä samallalailla pilkut turhan tiheessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kotona, tosin ois tarkotus Valdon kanssa lähteä ihan kunnolla treenailemaan, kuhan jonkinlainen paikka ja rahaa löytyis :D
      Joo, Mindi on tollanen enemmän-mustaa-kuin-valkoista :D

      Poista