Five years is a half a decade

1. Mindi on ollu mulla tasan viisi vuotta! Sen kunniaksi, kuva rockcock-festareilta, missä myös M oli mulla mukana viisi vuotta sitten. Olen siitä myös hurjan ylpeä.

2. Sen kunniaksi että meillä on ollut puoli vuosikymmenen taival yhdessä, oli aika saada ihoon tikkejä (ei mitään vakavaa, no worries!). Paavo on meidän lemppari lääkäri, vaikka kukkahattutädit ei siitä diggailekaan!

3. Mindin ihaa-ilme on tullut tutuksi

pls. Mä tiedän että se on ihana.

Koiraneuvolan parhaimmistoa osa2

Pitkään on jo pitäny kaivella kirjainmerkkejä esille joita tallentelin jokunen aika sitten, tänään sitten inspiroiduin.

Niille, jotka eivät vielä tiedä, lyhyt selostus: koiraneuvola on siis PeVi-kouluttajien ja itse Pertti Vilanderin ylläpitämä foorumisivu jossa Pertti on Peetsa-nimimerkillä ja siellä saa kysellä ja keskustella.

Peetsa on aloittanut vuonna 2008 keskustelun siitä mikä on vaikea koira. Ensimmäiseksi hän itse on listannut kaukasianpaimenkoiran, jonka ymmärrän kyllä miksi. Mutta siitä hän sanoo ettei sellaista voi edes ottaa koulutukseen.. Miksi ei? Entäs muut laumanvartijat? Onko kaukkari nyt jotenkin spesiaalimpi kuin kovemman luokan laumikset?

Toiseksi vaikeimmaksi peetsa päätti listata käyttölinjaisen labradorinnoutajan. Oikeasti.

"Labbis on iso metsästys koira jolla ei ole tippaakaan miellyttämis halua lauman jäsentä kohtaan.
Saadakseen kunnoituksen koiralta täytyy olla tarpeettoman kova  
Labbis soveltuu vain harvoin seurakoiraksi, se vaatii paljon toimintaa jotta sen toiminta tarve tulee tyydytetyksi.
Labbis on erittäin kova koira ilman suojelu/lauma viettiäniinkuin suurin osa metsästys koirista."
-Pertti Vilander

Mä en tunne henk.koht. yhtäkään käyttistä, mä olen lukenut niistä eri foorumeilta, nähnyt kuvia ja blogeja ja lukenut tietty ihan rotumääritelmän joka sanoo:

"Älykäs, innokas, tottelevainen ja yhteistyöhaluinen. Luonteeltaan ystävällinen, ei saa olla vähääkään hyökkäävä eikä arka."

Niin minäkin olen ymmärtänyt, että varsinkin sen käyttölinjaisen labbiksen, kuuluu olla miellyttämisenhaluinen tai ainakin halukas työskentelemään ihmisen kanssa. Onhan se työkoira joka toimii partnerina, ei itsekseen niinkuin laumanvartijat.
Ihan samaa mieltä olen että ei käyttis sovellu seurakoiraksi, mutta ei se ole sen vaativampi kuin käyttis saku/mali/rottis. Jos Peetsa nyt itse kokee että se on hankala koira, niin se ei tarkoita etteikö se toiselle sopisi kuin voinappi puuroon. Miksi laukoa omia mielipiteitä "totuuksina". Foorumilla sai käännytettyä monen pään tällä parin lauseen asiantuntijalausunnollaan:

"No en olis kyllä ihan ensimmäiseksi veikannut labbista "
"En näköjään minäkään tiennyt yhtään mitään labbiksen luonteesta. "

Peetsan mielestä myös basenji on hankala, sen takia koska siinä on mukana kissaa (!?!?).
"Joo puhut totta basenjista, siinä on ongelmana se ttä siinä on sekaisin (kissaa ja koiraa) joka aiheuttaa varsinkin kouluttajalle ongelmia miten puuttua basenjin koulutukseen" 
Veikkaan ja toivon että kyseessä on vain mielikuva, mutta ei herra kovin vakuuta tällä.

On tosi hankala lähteä etsimään punaista lankaa omaan tekstiin, kun ei tekstissä, mitä yrittää analysoida, ole mitään päätä eikä häntää. Sekavaa ja täysin argumentaatiotaidotonta porukkaa. Kunhan sanotaan "jääkausi tehoaa siihenkin" ja sillä se. Ei tarkempaa analyysia, vain hänen (Pertin) kokemuksensa merkitsee. Luonneanalyysit on myös ihan vääriä muut paitsi pevi-llä tehdyt (siitä joskus myöhemmin) eikä niihinkään voi luottaa, puhumattakaan muiden kasvattajien sanoista tai rotumääritelmästä.

Koira on varmasti rebeli vain koska se on koira. And I rest my case for now.

                         

 kuva googlesta

Kissa ja Koira, uudet nimet

Mindistä on tullut Koira ja Rontista Kissa. M tosin alkaa tunnistaa jo kun puhutaan Kissasta, nimen, joten pitää alkaa keksiä vaihtoehtoisia kuten "Katten".

Kissa ja koira alkaa hyvin tutustua toisiinsa. En koskaan saa kuvaa (varsinkaan hyvää...) kun ne haistelisi toisiaan nätisti portin läpi. Yritäppä siinä 10s aikana ottaa edes kännykästä kamera esiin ja tarkentaa, saati sitten järkkäri ja säädellä asetukset kuntoon (musta kissa, hämärä asunto, musta verho taustalla..).

Kissa on pääosin alkanut rohkaistua eikä enää peräänny kummemmin kun M tulee portin toiselle puolelle kitisemään ihmetystään. Jos M yrittää olla liian tuttavallinen ja vähän maistella tassua, Rontti aika nopeasti tökkii koiran pois. Mikä ihaninta, ilman kynsiä, tassulla vain nenälle hieman tönäisyä ja M kyllä perääntyy aina yhtä ihmeissään miksei Kissa pidä yliuteliaasta 5x isommasta olennosta naaman edessä koko aikaa.

Vielä ei samassa huoneessa oleskelua ole tullut esiin, mutta kumpikin tuntuu älyävän että mitä rauhallisemmin on toisen kanssa, sitä rauhallisemmin saa itsekin olla. Kissalla oli tasapainoilua portin päällä, niin tehtiin sille kulmahyllystä sen puolelle porttia pieni koroke jolle laitettiin sen oma peti. Siitä Kissa saa sitten katsella ympäri kämppää hyvin ja M pääsee lähelle (muttei liian) haistelemaan ja tutustumaan.

Oon ylipäätään oppinut tykkäämään Kissasta hurjasti. Sillä on tosi monia ihania persoonapiirteitä mitkä tulee selvästi esiin. Se on ahne ja oon miettiny saisinkohan sille naksuttelemaan alkaa. Epäilen ettei miehellä ole siihen mitään ongelmaa, kivahan se vain olisi. Sitäpaitsi Kissa on ehkä tykästynyt muhunkin, kestää hurrpurr:ittelua ja pusurutistuksia ja leikkii aamuisi kädellä jotta heräisin ruokkimaan.

Kissasta ei sitten hetkeen tule muita kuvia kuin paikallaan istumista ja makaamista. Suurelti syyn takia koska kuvat kissasta on luokkaa:

Mindistä tulee kuvia kun joskus taas on hyvä keli ja uskaltaa ottaa kameran pihalle. Nyt me käydään n. 4km pyörälenkeillä jolla saisi nostettua peruskuntoa ja sitten hihnahaistatteluissa naapuruston rakeille. 

Siinä nyt kuitenkin yksi hakatulta koiralta näyttävä kuva. Koska onhan hän leidi.

My dog the Cow

Meillä oli muutto Vantaalle ja koiran ja kissan tutustuttamista keskenään, tavaroiden järjestelyä, ihmissuhteiden kiemuroita ja ylipäätään asettumista uuteen kaupunkiin. Koulu päättyi Kuopiossa ja alkaa syksyllä Helsingissä, sama laborantti-linja edelleen. Että jos joku nyt ottanut nokkiinsa pitkähköstä tauosta, niin fuck it :D

Tällainen on Rontti, Nakki, Kissa. Mukava kaveri, tykkään kauheasti. Hirveän ahne ja perso ruualle, olisi varmasti hauska kokeilla naksutinkoulutusta kissan kanssa x)

Ne jotka ei jo tiedä, avolla on järkkäri (Canon EOS 1000D), jonka kanssa olen aloittanut opetella kuvaamaan, lähinnä koiraa ja kissaa. Mua ei kiinnosta kukat. Eli ne jotka on tuskastelleet mun kännykkäkuvien kanssa: saatte jatkossakin varmasti niitä kun ei ole järkkäriä mukana.

Mistä otsikko tulee? Koska M laiduntaa, syö heinää, näyttää vähän lehmältä ja joskus kesäpellolla ollessaan joku lapsi saattaa varmasti siitä erehtyä vasikkaan. Puolet Haltialan reissusta meni siihen että komensi Mindiä olemaan syömättä heinää. Koska sitten kun se syö heinää, saan minä noukkia sitä takamuksesta pois seuraavana päivänä..

Jotkut sanoo että antaa koiran syödä heinää/ruohoa, se on hyväksi sille, se on luontaista toimintaa! ... Oikeasti, koirani näyttää siltä että se elää pelkällä ruoholla eikä se saa muuta ruokaa kun mennään jonnekin lenkille missä sitä on. Ei se ole enää normaalia toimintaa, se on vain pakkomielteistä heinän hotkimista, siispä keskeytän sen jos näen sen sitä tekevän. 

Äänettömän suhteen testaus käytännössä

Koiran ja omistajan välinen suhde on paljon käskyjä ja rajoja koiralle. Ja se on hyvä asia, ilman rajoja koira on kuriton ja lenkillä koira saattaa olla hämmentynyt jos ei saa ohjeita omistajalta.

Mites sitten kun ei ole ääntä?
Mulla lähti ääni kokonaan, nyt jonkin viruksen ansiosta. Minusta kuuluu pientä pihinää kun yritän sanoa mitään Mindille, varsinkaan jos haluaisin yhtään korkeammalla äänellä kehua. Nah-aa, ei onnistu.

Mun ongelma onkin että käskytän pääasiassa äänellä, annan ohjeet ja neuvot äänellä. "Tassu" on että hihna on tassun alla ja se pitää nostaa, "toinen puoli" on vaihtaa puolta minusta millä kävelee ja "älä viitti" on ohjeena Mindille ettei tarvii välittää koirasta joka haukkuu toisella puolella katua.

Me testataan nyt meidän suhdetta ihan kunnolla, ja ilokseni oon vielä tässä kohta vuorokauden aikana saanut ihan hyviä tuloksia. Eilen vielä tosin lähti vähän ääntä, mutta nyt ei sitäkään. Oon joskus sanonut että Mindi tuntuu joskus toimivan ihan ajatuksella, nyt se on tosissaan näyttänyt merkkejä siitä, kun en ole voinut sanoa ohjeita ääneen. Näytän varmasti samat eleet kehollani ja Mindi ottaa ja lukee ne heti kun ne huomaa (eihän selässä vain ole silmiä).

kävi se ihan uimassakin keppiä hakemassa

Ei tässä muuta, käytiin eilen kaverin kanssa puistossa ja Mindi heitti kunnolla talviturkkinsa :)

näin käy kun kuivataan

Itsetunto Isolla Iillä

Koira on onnellinen monesta asiasta: ruuasta, liikunnasta, seurasta, niin ihmisten kuin eläinten, puuhailusta, haistelusta, uusista leluista ja suosikkitempuistansa. Millään niistä ei ole kuitenkaan väliä, eikä koira ole ns. ihmisten määritelmän mukaan onnellinen, jos koiran itsetunto on huono.
  Ei, koiraa ei voi inhimillistää, mutta sillä on myös jonkinasteinen itsetunto, itsevarmuus joka alkaa muodostua jo heti pienestä pennusta asti. Se kasvaako se, tuleeko siitä normaali, määrittyy koiran luonteen ja ulkoisten asioiden kautta. Koiran herkkyys tai kovuus ottaa negatiivinen ja postiivinen kokemus elämässä vastaan vaikuttaa siihen miten, noh, herkästi tai kovapäisesti koira reagoi ja muistaa asiat. Ulkoisina ärsykkeinä on ihmisen ja muiden eläinten luomat tilanteet, onnistumiset ja epäonnistumiset.

Koiran itsetuntoa voi siis kohottaa tai talloa. Jos koiran, varsinkaan pennun, ei anna ikinä hyviä kokemuksia ja varsinkaan kokemuksia missä koira itse kokisi onnistuneensa, voi olla että koirasta kasvaa epävarma. Epävarma koira myös käyttäytyy epävarmasti, arvaamattomammin ja on mahdollisesti ahdistunutkin.

kuva googlesta

Useimmat onnistuvat kyllä tässä pennun kasvatuksessa. Mutta entä sitten kun koiran itsetunto on nollissa, pohjalla, murskattuna.

Tästä lähtee Mindin ihan ikioma osuus. Moni on varmasti lukenut M:n tarinan minulle saapumisesta, olosuhteet missä se oli kasvanut ja lähtöisin. Jopa monet ongelmat kuvailin ja kerroin ja mitä olin niihin paljon panostanut, että ne myös loppuisivat.
Mielestäni en koskaan kuitenkaan kuvaillut Mindin itsetuntoa, tai lähinnä kuinka se puuttui.

Ehkä kaikkein järkyttävin osa oli, että Mindi ei osannut leikkiä. Siis sitä tavallista asiaa, mitä muut koirat tekevät päivittäin, jopa itsekseen mieluusti. Jahtaavat palloa, "raatelevat" leluansa, heittelevät ilmaan ja pyytävät usein jopa ihmisen mukaansa.
Mindi ainoastaan jahtasi hieman palloa, mutta kovin nopeasti katsoi heti peräänsä, kuin kysyen "onkohan tämä sallittua". Se saattoi tarttua leluun ja melkein jopa purrakin sitä, kunnes päästi irti nopeasti, kuin olisi saanut sähköiskun siitä. Minun oli itse edes turha yrittää leikittää ja tulla mukaan, kun lelu pääsi heti irti suusta jos edes hipaisin sitä.

Tästähän piti vain lähteä leikkimään, kuin aivan pikkupennun kanssa. Rakentamaan luottosuhde ja koiralle parempi itsetunto onnistumisten kautta. Ja kun leluilla leikkiminen oli aika könkköä, mehän ruettiin naksuttelemaan. Naks tuosta ja naks tästä. Välillä oli ihan sama mitä M teki, se sai palkan. Se sai tietoonsa, että kaikki mitä se tekee, ei ole rangaistava, vaan jopa palkittava asia. Se sai itseluottamusta aloittaa asioita (joskus liikaakin, mutta mieluummin riehuva koira kuin apaattinen).

Sitä kautta kun M:n itseluottamus kasvoi, pystyi aloittamaan myös leikit lelujen kanssa. Ihan aluksi vain sillä että otin kiinni lelusta ja päästin heti irti hirmuisten kiljumisten ja ihkutusten kera "jes olet voittaja Mindi!". Samalla tavalla kuin taistelutahtoa voidaan kasvattaa pikkupennulla: antaa sen voittaa, paljon ja usein. (Yksi syy miksi en ole PeVi:n fani, on että heidän ajatusmaailman mukaisesti koira ei saa tehdä aloitteita tai voittaa leikkejä).

Tässä teille videokuvaa Mindistä nyt aivan pari päivää sitten kuvattuna. Pointti ei ole tokotreenit, vaan miten se leikkii, rennosti, iloisesti, taistelutahtoisesti ja haluten lisää.



Itsetunnon kasvatus ei ole nopea prosessi. Sillä välin kun räyhäämisen ja aggressiivisen käytöksen voi saada nopeastikin korjattua oikealla tekniikalla, itsetunto, joka on jo alhaalla, vie aikaa. Siihen liittyy hyvin usein koiran epävarmuus, mahdollisesti pelkäävä, ja esim. M:n tapauksessa jopa pelkoaggressiivinenkin käytös. Tämän takia minusta on tärkeää, aggressiivisen käytöksen ilmetessä, aina sulkea pois epävarmuus ja pelko, sillä se viittaa heti koiran ja omistajan huonoon suhteeseen tai koiran huonoon itsetuntoon kohdata asiat.

Lähteitä käytän tässä vain lähinnä tukemaan minun tekstiä. Ajatukset olivat ihan minun, jo ennenkuin luin tekstit. Yllätyksekseni jopa hra Millan oli samaa mieltä minun kanssa ;)

Kuinka kohottaa koiran itsetuntoa (englanniksi) 
Salme Mujunen, koira "ekspertti" Suomesta
Cesar Millanin tapaus pelokkaasta koirasta (englanniksi)

"Kun luotat itseesi, voit luottaa koiraasi
Kun koira luottaa itseensä, se voi luottaa sinuun."

-Salme Mujunen, linkistä

Bodybuild or not to build

Mä olen aina ihaillut koiria joilla on lihasmassaa. Tykkään greyhoundeista joilla on ihanat sprintterin muskelit ja pitt bulleista jotka näyttää siltä että voisivat vetää autoa perässään.
Unelma on että joskus vielä saan sellaisen koiran jonka lihaksia saan kasvattaa, olen pinnallinen, tiedetään!

Miksi Mindillä ei ole sellaista kehoa? Sille ei vaan tule lihakset samalla tavalla. Sitä voi selittää että se on narttu eikä dallujen geenit yleensä loista sellaisella sprinttilihaksistolla kuin nämä perinteisemmät rodut. Uroksilla kyllä (esim. V:llä ne tuntui vain popsahtelevan tuosta noin vaan sinne sun tänne mutta lihasjumit oli sitten toinen ongelma) dalluillakin tulee ihan "näyttävät" lihakset joillekin, ihan sitten geeneistä riippuen.

Mindin lihaksia on hankala muutenkaan pelkästä sivusta kuvata, kun väritys on mikä on

Mindi ei edes tunnu jumiutuvan mistään. Se voi ravata pyörän vierellä monta kilometriä (normaalisti mennään sellainen 4-10km pyörällä) ja jopa jotkut pätkä laukaten kun se niin haluaa nostaa vauhtia.
Canicrossia juostessa lenkkien pituudet on siinä 2-4km välillä ihan oman huonon kestävyyskunnon takia (uups) ja toki laiskan 60kg painavan omistajan vetäminen on raskaampaa kuin pelkkä ravaus omalla painolla.

nykyinen lihaksisto näkyy kyllä oikeassa valossa/varjossa

Mindin joustavuudesta oon aikaisemminkin kirjoitellut, se vaan venyy ja venyy ja ravaa nykyään hitaassakin vauhdissa ja seuratessa. Eikä sen takia tarvitse huolehtia mitä liikuntaa voi kokeilla kun ihan kaikki on ok ja koira palautuu nopeasti kaikesta mitä on tähän mennessä kokeiltu (mökillä 8h juoksua, agility, canicross, pyöräily, uinti..).

Jos kuitenkin ottaisi tavoitteeksi nyt kesällä koettaa kiinteyttää itseään ja samalla katsoa lähteekö Mindillä kasvamaan lihaksisto vai pysyykö se tällaisena pitkän matkan juoksijana.
Don't get me wrong, minusta on hyvä että M:llä on hyvä lihaskunto pitkällä matkalla ja se on enemmän slimmiä maratoonari-mallia. Haluan vain kokeilla, kehittyykö siitä muskelimasaa.

eturinnan "lihaksistoa" 

Varustehifistelyä osa1

Asiat aina johtaa toiseen ja kolmanteen, niin kävi tänäkin aamuna kun irtokoira syöksyi rivitalon pihalta haukkumaan Mindiä metrin päähän.
Siinä yrittäessä rauhoittaa Mindiä hurjan uhkaavalta räkyttävältä sheltiltä ja pitäessä pannasta kiinni, mietin miten paljon ärsyttää ettei panta istu ihan täydellisesti vaan venyy melkein korvien yli pois päästä. Mindi on pieni Houdini, se on joskus täysin tukevasta ja istuvasta nahkapannastaan päässyt irti, monesta puolikuristavasta ja jopa kuonopannasta, joka on silti kaikkein turvallisin vaihtoehto kun ohitukset ei ole vielä sata varmoja.

Joten, kun kaveri kysyi lähdenkö shoppailukaveriksi (ja lähdinhän minä) ja kauppakeskuksessa tuli koiraliike vastaan, päätin käydä katsomassa sattuisko löytymään hyvää kokoa olevaa nahka/nylon leveää pantaa jykevine kiinnityksineen ja renkaineen.

Tuloksena lähti 30e Jokke-merkkinen panta jonka sisäpuoli on nahkaa ja ulkopuoli kirkuvan oranssia nylonia(?). Leveydeltään n.4cm. Ei hurjan paksu kuitenkaan. Hinta vähän kirpaisi opiskelijabudjettia, mutta pitäähän koiralla hyvä panta olla. Vaikka oltais me pärjätty ilmankin..

Ylpeä koira uusi hieno panta kaulassansa

My dog the sitter

Kuka nyt ryhdikkäästi (tai iloisesti) haluaisi istuskella.

My dog the hoarder

Mindi on hamstraaja. Jos se olisi ihminen ja asuisi yksin, olisi joku tuttava hänet ilmoittanut Himohamstraajat-ohjelmaan mukaan koska talo olisi täynnä kenkiä ja vaatteita. 

Hamstratut vaatteet kerätään pääsääntöisesti omaan petiin jonne menee kengät eteisestä, vaatteet muilta huonekaluilta ja esim. pyykkikorista jos ovi on auki. 

Syy, miksi Mindi näitä keräilee, on kohta viiden vuoden jälkeenkin vielä auki niin minulle kuin toisinaan tuntuu että itse hamstraajallekin. Vaatteet kerätään kun on tylsää, kun joku vieras tulee liian lähelle vaatetta, kun jää yksin kotiin, kun haluaa nukkumaan pitkän lenkin jälkeen. Melkein siis mikä tahansa tapahtuma tai tylsä hetki elämässä voi tuoda ilmi tämän ilmiön miksi minulla on enemmän karvoja vaatteissa kuin kissanomistajilla joilla on kymmenen kissaa ja hamsteri. 

Se tuntuu kuitenkin rauhoittavan ko. hamstraajaongelmaisen. Tuttu ja turvallinen tuoksu? Mitä aromirikkaampi, sen todennäköisemmin se kerätään tuolilta petiin ja asettaudutaan päälle. Vieraissa paikoissa on vain pakko tyytyä siihen mitä saa. 

Mindi oli hoidossa ja keräsi hoitajan kaikki kengät vierellensä. 

Mutta hajuissa on selkeä prioriteettijärjestys. Esim. jos olen porukoilla käymässä, ensimmäisenä lähtee minun kengät ja jos niitä ei ole saatavilla, niin sitten äidin kengät, muttei ikinä isäpuolen tai muiden kenkiä raahata. 

Asialla ei ole suurestikaan varjopuolia, mutta jos niistä muristaan yhtään, ne kerätään pois. Joskus ne kerätään muutenkin pois, viimeistään pyykkipäivänä tai kun etsin toista kenkäparia aamulla kiireessä ennen kouluun lähtöä.

Ainoa ratkaisu tähän olisi että mitään vaatteita ei olisi näkyvillä niin että niitä saisi otettua ja raahattua petiin. Olen laiska ja köyhä ja asia ei häiritse minua joten vasta Vantaalle muuttaessa asiaan tulee ehkä jotain muutosta. 

Nyt saakoon vielä hamstraaja keräillä armaita vaatteita(ni).

                             

Kuvaa ottaessa eläintä ei vahingoittettu mitenkään

Uusi kumppanuus

Niinkuin edellisessä kirjoituksessa kerroin, niin Mindi ei tule olemaan ainoa eläin talossa enää kesäkuussa.
Me muutamme Vantaalle poikaystäväni luokse jossa asustaa ihastuttava musta Rontti-kissa.

Rontti-kissa on mukava, seurallinen, ei hyökkäile päälle yhtäkkiä ja kovin ääneään käyttävä kun haluaa mm. ruokaa tai huomiota. Se on jopa tottunut koiriin ja on pääasiallisesti rauhallinen niiden kanssa, paitsi jos ihan nenänsä liian innoissaan tunkevat liian lähelle.

Mindi......ei tiedä mikä Rontti on tai miten siihen pitäisi suhtautua. Onko se saalis, leikkilelu, vihollinen, pelottava vai ehkä uusi kaveri talossa?
Mindin ja Rontin ensimmäinen viikko (minun hiihtolomalla) meni miten meni. Oli tosi hyviä hetkiä kissan ja koiran välillä ja toisaalta sai kiroilla koiran ja kissan molemmat alimpaan helvettiin. Mindi väistäisi kissaa jos se tulisi päin hitaasti mutta varmasti. Mutta usein kissa lähtee juoksemaan, välillä tuntui jopa että ihan kiusaksensa!

Selkeästi tarvitsevat aikaa ja seuraavalla kerralla hoidetaan hommat vähän eri tavalla. Tämä oli mulle ja miehelle ihan uniikki-tilanne joten moni asia oli hyvin uutta ja ihmeellistä eikä aivan kaikkea tehty aivan täydellisesti :D
Mutta saimme neuvoja ja vertaistukea kaverilta ja toki tännekin saa kertoilla omia kokemuksia ja mahdollisia neuvoja, mitä tekisi epävarman ja vietikkään koiran kanssa kun se kohtaa eläimen sisätiloissa jonka kanssa sen pitäisi myös asua yhdessä :)

Siellä päin oli myös suht. lähellä tämän näköistä lenkkeilymaastoa. En pistä pahakseni :)

Sometimes you have to think about just yourself

Ja näin kävi Valdon kanssa.
Moni on jo muualla mahdollisesti huomannut ja jopa kysynyt Valdon puuttumisesta, mutta usea ei. En ole myöskään mitenkään pystynyt kirjoittamaan tänne, koska tiesin että en voisikaan jatkaa tänne, ennenkuin kerron Valdon kodinvaihdosta, enkä ole tähän mennessä vielä pystynyt siihen. Nyt yritän.

Minulla oli ollut jo pitkään, lähemmäs vuoden, olo että kaikki ei ole hyvin. Valdo oli ihana koira, se oli tottelevainen, se ei räyhännyt, se oli sosiaalinen ja kaikki rakastivat sen luonnetta ja persoonallisuutta, niin minäkin. Silti V:n omistaminen ei tuonut minulle samalla tavalla iloa. Jos voi koiranomistamisesta sanoa, niin "se jokin" puuttui.

Marraskuussa 2013 otin kasvattajaan yhteyttä, sanoen että uskon Valdon (ja minun) parhaaksi olevan uuden kodin löytäminen. Kasvattaja ymmärsi täysin, halusi parasta minulle ja Vadolle, mikä oli todella helpottavaa kuulla. Syyllisyys riivasi minua koko ajan, miksi en voinut tarjota parasta, miksi en halunnut pitää V:tä enää, miten olin päätynyt tähän, miksei minusta ollut paremmaksi.

Valdosta luopuminen oli varmasti vaikeinta, mitä olen elämässäni joutunut itsenäisiä päätöksiä tekemään. Se oli silti parasta minua ja koiraa ajatellen.

(c) T.S. Viimeisiä kuvia V:stä

Jos jotain hyvääkin kaikesta huolimatta: Mindi ei ole Valdoa kaivannut. Se nauttii jälleen yksinvaltiaana olemisestaan (mitä se ei tule olemaan kovinkaan pitkään..myöhemmin siitä, mutta kaikki tuomitsijat voivat heittää sotakirveensä hautaan, ei toista koiraa!) ja kaikesta huomiosta mitä saa.
Huomaa kuitenkin, miten stressaavaa loppuaika oli minulle, koska välit Mindiin on nyt paljon paremmat. Siitä tietää, että oma hyvinvointi on parempi, että ratkaisu oli myös oikea.

Me olemme nyt (hetken) Mindin kanssa kaksin ja nautimme tämän alkukevään siitä :)