Jos lähdetään ihan perusteista, että blogiakin lukevat, tietämättömämmät ihmiset pysyvät mukana.
Aggressiosta selitetään Bacteroidesin kennelin sivuilla hyvin selkeästi:
Aggressio on hyvin olennainen osa koiran luonnollista elämää ja sillä on erittäin merkittävä osa niissä tuloksissa mitä ihmiset koiran koulutuksella hakevat.
---
Usein myös sotketaan aggression alaisia käyttäytymismalleja ja käsitteitä, kuten puolustusvietti, aggressio, sosiaaliaggressio, reaktiivinen aggressio, aktiivinen aggressio...
--
Aggressio on erittäin tärkeä koiran hengissä selviytymisen kannalta luonnossa. Ellei koira ole aina valmis puolustamaan itseään (reaktiivinen aggressio eli puolustusvietti), kun se kohtaa uhkaa, niin koiran elämä loppuu kyllä aika nopeasti.
Aggressio siis syntyy koiran kokiessa uhkaa. Koiran sisäsynnynnäinen vietti käskee puolustautua.
Ihmisen mielestä koiran ei pitäisi tarvita puolustautua, koiran pitäisi pystyä elämään meidän maailmassamme täysin ilman aggressiota, koska usein ihminen kokee sen negatiivisena, elämää häiritsevänä asiana, jopa uhkana ja pelottavana asiana.
Miettikääpä asiaa koiran näkökulmasta. Koira syntyy maailmaan täysin tietämättömänä ympäröivien asioiden luonteista. Vain ikkunasta katsoessani näen jo heti monta autoa kulkevan 40-60km/h. Ei koira ymmärrä synnynnäisesti autoja. Vielä. Toki evoluutio voi muokata sen joskus vielä ymmärtämään synnynnäisesti.
No mutta.
Koiralle maailmassa on siis monia, monia, monia asioita joita se ei tunne, eikä tiedä.
Jokainen vastuullinen koirankasvattaja pyrkii siihen että jokainen hänen luotaan maailmalle lähtevä pentu sosiaalistetaan hyvin näihin uusiin asioihin, tehdään assosisaatiot ja ehdollistumiset => uusista asioista tehdään hauskoja, mielenkiintoisia ja palkataan kun niiden lähellä ollaan rauhallisesti ja positiivisella tavalla (ihmisen näkökulmasta).
Mitä saadaan, kun koiraa ei sosiaalisteta?
Kovemmalle/kovahkolle koiralle ei tapahdu välttämättä mitään, se saattaa kestää uudet asiat hyvin vaikka sitä vasta aikuisena sosiaalistettaisiin niihin. Tämä kyllä myös vaatii sen, ettei sille ole tehty uusista asioista negatiivistakaan.
"Tavallisempi"/pehmeä (ei kovin pehmeä eikä kova) koira voi jäädä araksi jos pentuajan sosiaalistaminen jää väliin. Se arastelee aina uusia asioita ja jokaisen uuden asian kohdalla se pitää totuttaa siihen paljon suuremmalla työllä kuin mitä pentuna olisi tarvinnut. Epävarma haukahtelu/murina, arkuus ei ole epätavallista uusien asioiden lähellä siis, mutta on siis vielä mahdollista saada koirasta suhteellisen tasapainoinen.
Jotta "saadaan" pelkoaggressiivinen koira, ei vielä riitä pelkkä sosiaalistamisen epäonnistuminen, vaan vaaditaan jo uhka, johon koira reagoi aggressiolla, synnynnäisellä puolustuksellaan.
Yleisimmät syyt, miksi koirasta tulee pelkoaggressiivinen, on että se on kokenut jonkin aikaa jatkuvaa uhkaa johon sen on täytynyt puolustautua aggressiolla. TAI se on ollut hyvin pehmeä ja jo yhdestä kerrasta jäänyt muistikuva jää sille elämään.
Yleisimmät uhat ovat ihmisen aiheuttamia (hakkaaminen ja epäjohdonmukainen käytös ja äkkipikainen ja ihminen itse on aggressiivinen/säikäyttelevä..).
Tai toiset koirat ovat usein käyneet päälle tai kerran pehmeälle koiralle.
Koira ei siis voi kohdistaa pelkoaggressiota asiaan joka ei sille ole aiheuttanut uhkaa. Tietenkin pitää ottaa huomioon että koira on yksilö, jollekin lähestyvä auto on uhka, jollekin ei. Minä kirjoitan kuitenkin todennäköisyyksistä ja todennäköisesti lähestyvää autoa pelkäävä koira on epävarma koira, ei pelkoaggressiivinen.
-----------------------------------------------------------------------
Jos nyt kuitenkin alkaisin kirjoittaa jo Mindistä ja minun omasta kokemuksestani pelkoaggressiivisen koiran kanssa.
Mindin elämän ensimmäiset kuukaudet oli huonoa sosiaalistamista yhdistettynä ihmisen epätasapainoiseen käytökseen, huonoihin oloihin (tosin paremmastahan Mindi ei tiennyt) ja jatkuvaan uhkaan ja stressaavaan olotilaan.
Niinkuin kerroin jo aikaisemmin, koira eli veljensä kanssa yksiössä (ei asunnon koolla väliä tosin, mutta kaksi pentua joita ei voi eristää toisistaan on se pointti nyt) josta eivät päässeet tarpeeksi usein ulos, elivät omissa ulosteissaan ja niiden käytöstä ei korjattu millään tavalla johdonmukaisesti vaan todella erilailla aina ja pahimmillaan hyvin aggressiivisesti (Mindillä kerran lähes murtui leukaluu kun se paiskattiin lattiaan).
Koira eli siis jatkuvan epätasapainon, uhan ja stressin alla. Mitä koirasta silloin tulee?
Vastaus: epätasapainoinen, kuin jatkuvan uhan ja stressin alla oleva.
Olen onnellinen että Mindi ei ole kovin pehmeä koira. Sen sopeutuminen minun kanssa elämiseen olisi muuten käynyt paljon hitaammin.
Mutta jälki oli jo jäänyt. Mindistä oli tullut pelkoaggressiivinen ihmisiä kohtaan.
Miten tämä ilmeni?
Alkuun vain murinalla. Yritin tehdä jo silloin kaikkeni, annoin makupaloja kavereille, he antoivat niitä Mindille kun se tuli lähelle, kun tulivat käymään jne.
Se ei kuitenkaan auttanut. Mindi alkoi ensin haukkumaan yksittäiset ohikulkijat, jopa hyppimään heitä kohti. Epäilyttävä mummo rollaattorilla oli aina kamala tilanne. Huojuva ja humalainen mies joka huuteli outoja, oli vielä kamalampi. Tervepäinenkin koira väistää usein tällaisia ihmisiä.
Pikkuhiljaa se taas paheni. Koirapuistossa haukuttiin enemmän ihmisiä kuin keskityttiin muiden koirien kanssa leikkimiseen.
Jokainen vieras täytyi sisään tullessa haukkua aivan kauhealla metelillä tervetulleeksi. Ensin sängyltä kaukaa, sitten vähän lähempää, ja lähempää kunnes kerran vieraan tullessa sisään Mindi hyppäsi päin haukkuen ja muristen saaden ison mustelman jalkaan tälle ihmiselle.
Mindi kiersi vieraita, haukkui, kiersi, hyppäsikin sen muutaman kerran, puolustautui suurta uhkaansa vastaan.
Kun ensimmäisen hyppy oli tapahtunut, soitin ongelmakoirakouluttajalle. Tajusin ettei minun kuonokopat, omat keinoni tehdä asialle jotain, enää riittäneet. Minua ahdisti kutsua ketään muita kuin Mindille tuttuja vieraita käymään. Se tietenkin aina lisäsi Mindin huonoa käytöstä.
Onneksi kouluttaja oli loistava. Hän antoi meille vinkkejä, "diagnoosin" miten ymmärsin Mindiä lisää. Toki olin jo tajunnut pelkoaggression ja sen aiheuttajat. Mutta kouluttaja huomasi Mindin olevan näistä johtuen myös yliherkkä eleille. Eli jokainen ihmisen liike, katse, sana, mikä tahansa ärsyke johon Mindi reagoi, laukaisi pelkoaggression. Ärsykeherkkä, taisi olla sana jota kouluttaja käytti.
Naksuttimen kanssa työskenneellä jo aikaisemmin ja Mindin naksuttimeen ehdollistaneena, aloitimme siitä että tehdään ihmisestä temppu.
Ihminen laittaa kämmennen avoimeksi koiralle päin (muttei ojenna kättä koiralle)=> koira katsoo sitä => naks=> palkka. Tästä sheipattiin (ehkä 5 toiston aikana) käsky: touch. Eli Mindi käy koskettamassa ihmisen kättä.
Kouluttaja sanoi, että Mindi on hyvin älykäs koira, sen oppimiskyvyssä ei ole mitään vikaa siis, mikä siis olisi voinut olla mahdollista, sellaisessa oloissa kasvaneen koiran kohdalla.
Tämän lisäksi kouluttaja sanoi, että haukkuminen on kiellettävä. Haukkuessaan koira yllyttää itseään, lietsoo pelkotilaansa jolloin mikään muukaan ei mene läpi. Sen voi keskeyttää (tilanteen arvioiden) käskyllä, kiellolla, pakotteella.
Näillä lähdettiin. Parin viikon aikana tätä touch:ia ja haukkumisen kieltoa harjoitellessa, näkyi jo tulokset. Mindi kierteli koirapuistossa ihmisten luona aivan vapaaehtoisesti ilman käskyä, koskettelemassa heitä reisiin, käsiin, mihin sattui nenällään tökkäämään ja sen jälkeen minun luokse hakemaan palkkaa.
Tätä tehtiin myös sisätiloissa. Välillä oli hankalaa saada keskeytettyä pelkotilan haukkuminen. Kotona oli suurempi pelkoaggressio selkeästi kuin missään muualla.
Tulokset näkyivät ja selkeästi Mindi tajusi jutun juonen.
Siltikään sisätiloissa pelon aiheuttajat ovat edelleen. Luu ja häkkiin sulkeminen rauhoittaa Mindin parhaiten jos pelko on liian suuri.
Myös "pakottavat" silitykset ovat lopulta saaneet Mindin pitämään ihmisistä. Tämä toimi miehen siskon miehen kanssa. Tämä vain otti Mindin aina syliinsä, pelkäämättä ja vain haluten osoittaa hellyyttä. Nykyään Mindi rakastaa tätäkin ihmistä. Jokaisen kanssa en kuitenkaan antaisi tätä tehdä.
Pelkoaggressio on siis paljon paremmassa kunnossa. Töitä on vielä, mutta selkeät rajat ja positiivinen ehdollistaminen on tehnyt temppuaan jo kohta puolentoista vuoden ajan saaden Mindin rauhoittumaan selkeästi nopeammin ihmisten saapueassa, opettaessa sille käyttäytymistä ja tehden ihmisistä mukavia asioita.
Silti en edelleen mielelläni ota tuntemattomia ei-koiraihmisiä vierailemaan luokseni, ilman että Mindi on poissa/häkissään. Yritän pitää tilanteet sellaisina, että pystyn niitä hallitsemaan ja mieluusti vielä sellaisena että Mindi saa niistä positiiviset mielikuvat.
Aina ei kuitenkaan ole mahdollista näin (putkimiehet yllättävät tmv).
Mutta kuten otsikkokin sanoi, pelkoaggressio taitaa olla aggression(uhan) pelkoa.
