21.12.2011

Haistelua ja tutustelua - jutustelua ja maistelua

Huhhuh, pentuaika on kyllä yhtä hulinaa, ei oikein meinaa keretä kirjoitella mitään!

No mutta, Valdo on siis kotiutunut ja hyvin on mennyt. On ihan ihmeellistä, miten hyvin Mindi on ottanut vastaan. Murinaa ja ärinää tulee vielä aika-ajoin kun Valdo tulee liian lähelle hänen korkeuttaan (tai yrittää imeä nisää maidon toivossa...) mutta sen suuremmin ongelmia ei olekaan. Heti samana iltana poistettiin jo kuonokoppa ja porttia pidettiin auki paitsi ruokaillessa (ja edelleen laitetaan kiinni kun syö jompikumpi).
Nykyään ne voi jo chillailla samassa huoneessakin yhtäaikaa, ei mitään ongelmia (alla kuva) ja eilen Mindi jopa vähän yritti leikkiä Valdon kanssa! Se ei kuitenkaan ihan luonnollisen hyvin vielä mennyt, vaan Mindin leikkiminen oli hieman liian rajua vielä Valdolle. Valdo ei kuitenkaan pelästynyt vaan oli jo taas rohkeasti menossa härnäämään :D



Valdo on aivan todella touhukas, leikkii, raapii, puree, varastaa (kengät ovat erityisen ihania). Äärettömän fiksukin on. Jo opittuja asioita on "ei", "tänne/tule", "istu" ja perusasentoa ja luopumista harjoiteltu ilman käskysanoja. Luopumisen ymmärsi todella nopeasti, alle 10 toiston jälkeen. Siitä pitäisikin sitten lähteä katsekontaktiin, tosin perusasennossa sitäkin tulee harjoiteltua.

Eilen kävimme Valdon kanssa kaupungilla. Olin jotenkin ajatellut että ei pentu jaksa liikkua paljon, mutta tunnin riehuminen toisen pennun kanssa meillä, todisti toisin. Käveltiin sitten n.1,5km kaupunkiin ja siellä eläinkauppaan näytille (olivat vaatineet saada nähdä Valdon..). Hienoa sosiaalistamista samalla.
Valdo ei pelännyt kyllä mitään, ei ihmisiä, ei autoja, ei hissiä. Ruuhkaisimmat kohdat vähän hämmensi ja piti hidastaa tahtia että kerkesi katselle ympärilleen ja teiden yli mentiin vielä sylissä ettei vahingossa jääty tielle nököttämään.

Kaiken kaikkiaan todella hyvin mennyt ja jouluna saa taas hirveästi kaikkea kivaa (varsinkin kaikkea syömistä!).

Itsellänikin on jo ihan joulufiilikset, kaikille lukijoille hyvää joulua! :)


17.12.2011

Poika on tullut kotiin!

Valdo on siis vihdoin kotiutunut, ja hyvin todellakin!
Nukkuu ja leikkii, ei vingu kuin jos vain kokee että hänellä on nyt tylsää.
Kauhean rohkea ja hieno pentu. Anoppilassa ruokaillessa piti haukkua peilikuvaa hurjasti, mutta olihan se kauhean komea kuva.



Mindi on aivan totaalisen hämmentynyt ja myrttimäinen: "Miksi tuo on täällä, ihan tyhmä, en tykkää, mene pois, et saa liikkua, yäk".
Pelkäsin kamalasti että pentu menee rikki jos Mindi vähänkään sille sanoo (Valdo on niin pieni!) mutta onneksi ihana ystäväni rohkaisi minua ja kertoi (taas kerran) omien koiriensa tutustumisesta ja sai järkeä päähäni että enemmän se pentu minun hysterisoinnista ottaisi panikointia kuin Mindin kiukuttelusta. Kiitos hänelle!

Nyt yritetään mennä tiukalla maalaisjärjellä ja tasa-arvoisuudella molempien koirien kanssa!

ps. Mindi on muuten tosi ihana, se tietää kaikki käskyt ja osaa käyttäytyä ja sen kanssa voi kävellä hihnassa, kun taas Valdo ei osaa mitään, jotenkuten oman nimensä ja "ei":n..saanko siirtyä suoraan siihen aikaan kun se on treenien huipussa?

13.12.2011

Odottavan aika on..nopea?

Tuntuu kuin vasta eilen olisin soittanut kasvattajalle..
Minne se kaikki aika meni, nyt tuntuu että olisi vielä miljoona asiaa tehtävänä, vaikka kaikki on (kaiketi) suurinpiirtein valmiina.
Panikoin onko hihnaa vaikka se on ollut koko ajan, onko sitä ja tätä. Jos nyt jotain konkreettisesti puuttuu niin koiranruokasäkki ja matolääkkeet!
Puppy proof asuntokin alkaa olla, siivoiltua on tullut!

Olen yrittänyt viettää nyt Mindin kanssa laatuaikaa oikein kunnolla, pitkiä lenkkejä ja paljon kaksin olemista. Tiedänhän minä että ei se muista niitä sitten kun se pentu on, että "kävimme viime viikolla treeneissä, siksi en ole nyt mustasukkainen", mutta tekee oman mielen paremmaksi kun tietää ettei varmasti jää kakkoseksi Mindikään.


Eilen illalla nukkumaan mennessä iski taas paniikki: "Se on oikeasti lähellä! Teenkö sittenkin virheen?! Mitä jos Mindi vihaavihaavihaa pentua?!"

Kaikki nuo hyvin epätodennäköisiä asioita tapahtua, Mindi nyt varmasti hetken nyrpistelee nenäänsä, mutta sen kanssa ollaan vain johdonmukaisia. Mitään tyhjänpäivästä murinaa ei sallita jne.
Väsyneenä tulee kaikki pelot pintaan helposti muutenkin. Yritykset olla mahdollisimman hyvä koiranomistaja ja pennusta hyvän kansalaisen kasvattajana, ovat niin korkeat, että riman ylittäminen on jo hankalaa, ellei stressaavaakin.

Jos nyt yrittäisin vain mennä maalaisjärjellä ja elää päivä kerrallaan eteenpäin, eiköhän tämä kaikki mene loistavasti, paremminkin!

27.11.2011

3,999 katselua, 30 lukijaa..

..ja minä kirjoitan kamalan huonolla tahdilla! Päivitystahti on etanan tasoa.
Lukijaparat..
-----------------------------------------------

Pentu-uutisia!

Itselleni on varattu pentu, Kennel Leodalmasilta. Sijoitukseen olisi tulossa näillä näkymin pentueen suurin ja rauhallisin uros, ruskeapilkullinen "Leodalmasin Commee" aka. V/Waldo.


Pennun tulo jännittää ja pyörryttää ja pelottaa ja ihastuttaa.
Mindi ei ole mitenkään sosiaalisin tapaus, omistushaluinen ja mustasukkainen. Oppinut kuitenkin parhaiden kavereidensa kanssa jakamaan lelut ja jopa ruokupin. Joten siksi uskallan pennun ottaakin.

Olen nähnyt unia ja olen illalla ollut paniikissa sängyssä, pystynkö sittenkään, pärjäänkö, olenko valmis, entäs jos pilaan pennun, entä jos jne..
Sain kuitenkin tukea niin paljon ystäviltä ja järkeilin (enkä antanut pelon vallata) että on todella vähän asioita, mitkä oikeasti voisivat mennä pieleen. Paremmillakin omistajilla on riskejä aina, niiltä ei voi välttyä. Silti riskit ovat pienet, minullakin.

Olen käynyt lävitse kaikkea mahdollista käytännön järjestelyä. Miten ulkoilutan, miten siirrytään huoneista toisiin, miten ensitapaaminen tapahtuu, miten luut syödään, miten ruokitaan ja missä nukutaan.

Kuitenkin kaikkein rohkaisevin asia oli, kun mieheni (lähes 2,5vuotta takana yhteiseloa, vielä ei avopuoliso) antoi oman "hyväksyntänsä" hiljaisella tavallaan toteamalla että hän voi ottaa vaikka heti alkuun pennun hoitoon. Mikään ei olisi voinut lämmittää sydäntä enemmän.

Tämä muutos (joka tapahtuu luultavasti vko 50 lopussa, tai 51 alussa, 17.12 alkaa luovutukset) johtaa siis myös blogin uudistumiseen yhden koiran tullessa lisää talouteen.

Toivottakaa onnea suunnitelmien pysymiseen ennallaan :)

ps. 1. adventtisunnuntai, joulu lähestyy!

31.10.2011

Koiranomistajana ei ole varaa virheille!

Sain inspiraation tämän kirjoittamiseen tästä keskustelusta. Ihmiset miettivät millaiseen kotiin olisivat valmiita myymään koiriaan jos sellaisia pennuttaisivat.
Useiden listat olivat kilometrin mittaisia ja koiran ostajaehdokkaan oli täytynyt lukea ainakin 5 koirakirjaa, miettiä tarkoin miksi juuri koira, miksei lehmää, miten pystyy käyttämään koiraa ulkona jos on kuumeessa tai eroaa tai tulee lapsia tai umpisuoli puhkeaa.
Pari esimerkkiä näistä mitä jotkut halusivat tietää ostajaehdokkaiden elämästä:

7) Millaisella aikataululla ulkoiluttaisit koiraa? Entä minkä pituisia lenkkejä tekisit milloinkin?

◘ löytyykö aitausta tai aidattuapihaa?

Kyseltiin perheen päivärytmiä, elämänrytmiä, koiran ruokinta pitää olla mietitty etukäteen, koulutustavat pitää osata kaikki 50 metodia, Nobelin palkinto koirien kanssa elämisestä olisi varmaan suositeltavaa myös!

Kuinka moni on ensimmäisen koiransa hankkiessaan ollut täydellinen? Kuinka moni on tehnyt virheitä? Se on paska nakki, että virheiden kohteeksi joutuu elävä eläin, mutta näin se maailma toimii.
Ei olisi enää ihmisiäkään, jos virheitä ei saisi tehdä ja niistä oppia, koska lapset eivät saa kärsiä niistä.

Koira on hyvin anteeksiantava eläin (puhutaan normaalista ja tasapainoisesta koirasta, ei hermoheikosta tmv), sen kanssa on helppo oppia ja niin tehdä virheitäkin, se ei niistä hajoa eikä myöskään koe niitä henkilökohtaisina loukkauksina.

Silti, jos omistat koiran, et voi menettää hermoja, et saa näyttää negatiivisia tunnetiloja koiralle, et saa olla inhimillinen, mieluusti voisit vielä muuttaa ajattelutapaasi koiramaiseksi.

En ole sitä mieltä, että koiran voisi tunkea sinne ensimmäisen kyselijän syliin, mutta jollain tapaa kuuluisa maalaisjärki on kadonnut koko touhusta. Koko koiramaailmasta.


Onneksi pidän erehtyväisyyttä potentiaalina oppia lisää ja jopa tiedostaa epätäydellisyytensä, huomata virheensä ja nähdä uusia näkökulmia ja niiden hyvät ja huonot puolet.

En katso pahalla, jos joku tekee virheitä. Katsotaan sitten pahalla kun ei kolmannellakaan kerralla niistä opita ;)

27.10.2011

Naksutinkoulutus eli clikkertraining eli clikkaaja eli..

8 vuotta olen harrastanut naksutinkoulutusta. Niinkuin jo kerron kirjoittajan esittelyssä, aloitin naksuttelemaan luettuani Unien Hevonen-kirjan. Kirjassa nuori tyttö löytää sattumalta hevosen jota omistaja käsittelee hyvin epäilyttävin metodein. Hevonen näyttää vauhkolta ja pelokkaalta. Tytöllä ei ole mitään sen suurempaa käsitystä hevosista, ratsastuksesta puhumattakaan, mutta hän silti ottaa tehtäväkseen kuntouttaa hevosen. Monien kuukausien ajan, tämä tekee luottamussuhdetta hevoseen naksutinkoulutuksen avuin. Kauhea itku tottakai pääsee lopussa, kun hevonen myydäänkin lopulta muualle.
Toisessa kirjassa onkin sitten jo kyse koirista. Vaikka aloitinkin naksuttelun luettuani vain ensimmäisen osan. Jatko-osassa Koira Vailla Kotia, tyttö saa käsiinsä hyvin raa'asti käsitellyn koiranpennun joka on äärimmäisen arka ja huonossa kunnossa. Hän pääsee kuntouttamaan koiraa ennenkuin sille löydetään lopullinen koti. Ah, mikä itku pääsi taas kun koirasta piti luopua uuteen kotiin.
--------------------------------------------------------

Nykyään vieläkin kuulee monelta "naksutinkoulutus, mitä se on?" "Palkataanko koira naksuttimen äänellä?" "Ihan höpönpöppöä ja hifistelyä" lauseita, kun kertoo naksutinkoulutuksesta.


Ajattelin siis ihan vain koota peruskattavan kysymys-vastaus-listan tänne, UKK, niin sanoakseni:

-Mihin naksutinkoulutus siis perustuu ja miten se toimii?


Se on Karen Pryorin kehittelemään tekniikka "clickertrainingiin", joka perustuu operanttiin ehdollistamiseen, jota käytettiin alunperin delfiinien kanssa.
Periaate on simppeli: Eläin ehdollistetaan ääneen niin että ääni=palkka (pääasiallisesti parhaana palkkana toimii ruoka). Eläimet ovat siitä yksinkertaisia, että hyvin, hyvin usealle eläimelle toimii operantti ehdollistaminen. (mm. kissoille, koirille, delfiineille, miekkavalaille, linnuille, apinoille, alpakoille jne. Listasin kaikki eläimet joita tiedän opetettaneen naksutinkoulutuksella).

Kun koira on ehdollistunut äänelle, sitä voidaan alkaa kouluttaa tällä. Naksutinkoulutuksen yksi perusideoita on, että koira tarjoaa itse, ilman ohjausta, toimintaa josta ihminen voi naksauttaa ja näin kertoa että se teki juuri naksauksen kohdalla oikein/haluttuun suuntaan.
Esimerkkinä käytän lähes aina samaa yksinkertaista kosketuskeppiä koskettamista:
-Ota koira lähelle (se luultavasti tulee lähelle jo ruuan haistettuaan), ota naksutin ja keppi toiseen käteen, palkka toiseen.
-Älä tee mitään keppiin viittaavia liikkeitä, mutta pidä sitä jotenkin koiran naaman tasolla.
-Kun koira vilkaisee keppiin=> naks=> palkka. Koiralle luultavasti hyvin nopeasti muodostuu ajatus: Kun katson keppiä, saan ruokaa.
-Kun halutaan siirtyä koskemiseen, ei enää katsominen riitä. Koira luultavasti tarjoaa ensin katsomista, koska siitä on ennen saanut palkan. Kun koira liikauttaa päätään, pienestikin, kepin suuntaan=> naks => palkka.
-Lopulta koira jo luultavasti tällä tavalla osaa koskettaa kohta keppiä, eikä se vaadi useimmiten kuin muutamia toistoja.

Tämä on myös ns. sheippausta. Pikkuhiljaa toiminto pieneksi pilkkoen, edetään kokonaista liikettä/toimintaa kohti.
Naksutinkoulutuksen pääperiaate ja toimiminen on aikalailla tässä.

-Miksi naksutinkoulutus olisi muka parempi, kuin rangaistukset tai pakotteet?

Naksutinkoulutuksella on paljon vaikeampi saada aikaan vahinkoa, kuin rangaistuksilla, joiden mukana koirasta voi tulla helposti passiivinen ja omistajaa pelkäävä eläin. (Silti, itse en ole totaalisesti vastaan rangaistuksia, on joitain ehdottomia asioita, mitä ei vain saa tehdä kuten pöydälle hyppiminen, toisen koiran päälle käyminen yms joista seuraa rangaistus [Prkl, niskasta pois, jne koirakohtaisesti aivan]. Pakotteetkin ovat oikeaoppisesti ja koiran mukaan mentäen hyväkin metodi, mutta ne ovat väärinkäytettynä yksi helvetti koiralle).

Ainoat ongelmat, mitä naksutinkoulutus voi aiheuttaa, on että omistaja vahvistaa väärää käytöstä tai että koira lihoo ruuan määrästä.
Naksutinkoulutuksen etuja on mm. a) koira saa itse omalla toiminnallaan ja päättelyllään palkan=> kohottaa itsetuntoa ja koiran motivaatiota työskennellä b) tämä on helppoa ja nopeaa koulutusta c) hyvin eläinystävällinen koulutusmetodi, ja lista voisi jatkua ja jatkua.
Itse pidän kuitenkin pääpointtina nimenomaan a) kohtaa. Se ilo, kun koira saa aina uuden jutun juonen päästä kiinni, mikä näkyy sen silmistä, on jotain niin kaunista ja ihanaa katseltavaa, ettei siitä voi olla pitämättä.

-Voinko aloittaa naksutinkoulutuksen heti kun koira tulee kotiin?

Voit. Mitään estettä sille ei ole ;)

-Mitä jos koira ei tarjoa mitään toimintoja?

Yleinen ongelma niillä koirilla, joita on monien vuosien ajan koulutettu perinteisillä "peppu-työntämällä-maahan ja palkka"-menetelmillä. Koiran ei ole itse annettu ajatella, mistä se voisi saada palkan.
Helpoimmat ratkaisut ovat:
-ylempänä neuvottu kosketuskeppi-harjoitus (koska se on sen verran mielenkiintoinen, että koiraa lähes pakostakin se vähän kiinnostaa)
-"luovu"-käsky, eli nyrkissä olevista makupaloista luopuminen, koska koiraa yleensä kiinnostaa ruoka, ja siitä nenän irrottaminen on toiminta.
-Ja viimeisenä: jos koira ei oikeasti tarjoa mitään toimintoa, tarkkaile silti tarkkaan sitä. Jo hännän heilutus, silmien kääntäminen, korvien kääntäminen, asennon vaihtaminen kaikki ovat toimintoja. Naksuttele niistä. Koira ei aluksi tiedä, mistä naksutellaan, mutta se rupeaa tarjoamaan toimintoja, joista voi sitten alkaa poimia mieleistään ja sheipata sitten vaikka tempuksi ;)

-Voiko naksutinta käyttää muutenkin apuna?

Tottakai voi. Sillä on helppo merkata milloin koira teki juuri silloin oikein. Makupala harvoin ehtii koiran suuhun, juuri oikealla hetkellä.
Plus naksutin on neutraali ääni, joten jos omistajan tunnetilat eivät vaikuta (vaikka koiran kouluttamista kiukkuisena/turhautuneena ei nyt kyllä suositella muutenkaan!), mutta vaikka flunssassa apu on suuri.
Ei siis tarvitse olla naksutinkouluttaja jotta saisi käyttää naksutinta.

-Voiko koiralle naksautella monista asioista yhtäaikaa?

Sanoisin itse yksinkertaisesti että lenkillä: kyllä, kouluttaessa:ei. Eli voi ja ei voi.
Itse lenkillä naksauttelen oikein kulkemisesta, toisista koirista, ihmisten ohittamisesti jne. Enkä erittele, että yhdellä lenkillä vain ihmisistä, toisella koirista.
Mutta jos koulutan sisällä/treeneissä, pidän aina yhden asian opettelun välissä tauon jos aion tehdä seuraavaksi jotain muuta. Puhun "naminyrkeistä"(=sopiva määrä nameja nyrkissä, jotta toistoja on tarpeeksi, mutta jotta namit pysyvät kädessä vaikka niitä sieltä antaisi koiralle :D), yleensä yhden asian opetteluun aina kerralla käytän "kolme naminyrkkiä", sitten tauko, sitten toiseen asiaan sama määrä.

- Kuinka usein palkata, paljonko aikaa vievää, kuinka usein treenata jne?

Vahvistetiheyden (palkkauksen määrän) uutta asiaa opeteltaessa sanotaan aina oltavan mahdollisimman korkea. Koiralla uskotaan olevan 5 sekunnin käytännönmuisti, jotta se enää yhdistäisi esim palkkaa tekemiseen enää, tai toruja johonkin pahan tekoon.

Sanoisin että aivan koiran mukaan. Jotkut kestävät enemmän toistoja (="naminyrkkejä"), jotkut vähemmän. Joiltakin loppuu into heti, jotkut voisivat vain jatkaa.

Treenata kannattaa, taas, koiran mukaan. Jotkut tarvitsevat välipäiviä enemmän, jotkut vähemmän.

-Voinko naksauttaa monta kertaa jos palkka onkin suurempi?

Et. Tai voit, mutta naksuttimen äänen kerta-tehto heikkenee ja koira ei enää oleta naksauksen olevankaan oikeasta palkka, vaan siitä tulee vain satunnaisesti palkka. Jolloin naksuttimen äänen teho vähenee.
---------------------------------------------------------------------------
Suosittelen myös aloittajille kirjoja:

Eiköhän tuossa ollut pääpiirteittäin, sitten kohta lisäilen tähän muokkaamalla taas, kun unohtui se, ja se :)

6.10.2011

Johtajuus, nykykoiramaailman negatiivisin sana?

Nykyaikaisten tutkimuksien mukaan, koiralla ei ole laumahierarkiaa samalla tavalla mitä susilla, mihin entiset (ja vielä nykyisetkin) johtajuusajattelut perustuvat.
Koiran ei myöskään uskota kykenevän dominoimaan ihmistä, sen ollessa aivan eri lajia.
On riskialtista sanoa nykyaikana toiselle koiraihmiselle, että uskoo koiran tarvitsevan johtajan. Tästä hyvästä sinut vähintäänkin tuomitaan huonona kouluttajana, omistajana ja vanhanaikaisena.

Silti käytännössä, monet koirankouluttajat ja omistajat ovat saaneet tällä tuloksia. Miksi?

Jan Fennell on yksi omakohtainen suosikkini tällä "laumanjohtajuus-ajattelija" listallani. Häneltä on monet sadat, jopa tuhannet koiranomistajat saaneet apua, vain sillä, että hän on auttanut omistajat takaisin johtajiksi laumoihinsa.
(Jan Fennell on tutkinut nimenomaan susien käyttäytymistä, ei vangittujen, vaan vapaana olevien, ja löysi paljon samankaltaisuuksia koirienkin käyttäytymisestä, joita hän sovelsi sitten omaan arkeensa, löytäen rytmin ja tasapainon).
Miten, jos koko ajattelu on tyrmätty nykytieteellisellä ajattelukannalla?

Monet ongelmakoirakouluttajat sanovat, että koira tarvitsee auktoriteetin. Monien koirien ongelmat johtuvat siitä, ettei niille ole asetettu rajoja ja opetettu oikeita käyttäytymismalleja. Omistaja antaa nämä. Mutta uskooko murrosikäilevä koira piipertävää ja jopa hieman säikkyä omistajaa? Ei.
Miksi uskoisi? Tämä näyttää epävarmaa, pelokasta esimerkkiä. Miksi koira kokisi sellaisen ihmisen millään tavalla turvalliseksi ja varmaksi, sellaiseksi johon voisi turvautua ja joka antaisi mitään hyviä neuvoja ja oppeja?

Koira ei kuitenkaan muodosta perhettään pelkästään toisen koiran kanssa. Se on myös mahdottomuus, jos koira on ainoa lajinsa edustaja perheessä. Silti sanotaan, ettei koira voi muodostaa laumaa(/perhettä..?) ihmisen kanssa.
Koira täytyisi silti kasvattaa, ohjata, neuvoa, antaa rajat mitä ei ehdottamasti saa tehdä ja mikä on hyväksyttävää ja jopa toivottavaa. Tulenkin kysymykseen: Voiko toinen laji kasvattaa toista lajia jos laumaa (/perhettä) ei voi muodostaa?
Voi, koska näin on tapahtunut monta tuhatta vuotta. Käytännön tuoma tieto, kertoo siis vastauksen.

Nyt puhun pelkästään sitten omasta mielipiteestäni.
Mielestäni kasvatukseen tarvitaan auktoriteetti. Auktoriteetti ohjaa, neuvoo, antaa opit miten käyttäytyä, kertoo mikä on ehdottoman kiellettyä ja tuo turvan itsevarmalla ja johdonmukaisella kasvatuksella.

Monille sana johtaja tuo heti ensimmäisenä mieleen tämän mielikuvan: Koiraa koko ajan alistava, kurittava ihminen, joka kokee että koira yrittää koko ajan nousta johtajaksi, ellei sitä pikkuisen aina pamauta kuonoon tai heitä maahan.

Minulle sana tuo toisen mielikuvan: itsevarman henkilön joka osaa palkita ja opettaa oikean käytöksen, samoin kuin myös korjata koiran sen ehdottomasti väärin tekemistä asioista, koiran ja tilanteen huomioon ottaen.

Nykyään harva koira on oikeasti dominoiva, en itsekään koe, että jokaisella koiralla jolla on ongelmia, olisi johtajuusongelma. En edes ole varma, koenko, että mikään koira olisi "johtajan pallilla" tai sinne pyrkimässä, ehkä koen enemmän sen niin, että koiralla ei ole itsevarmaa ja johdonmukaista auktoriteettia, joka näyttäisi sille oikean tavan käyttäytyä, joten koira muodostaa itsellensä parhaakseen näkemänsä käytösmallit toimia tilanteissa.

Lopuksi kirjoitan tähän Jen Fennellin kirjasta "kuuntelen koiraani" pätkän, minkä koen olevan täydellistä ihmisen ja koiran luottamussuhdetta kuvaava tarina heidän elämästään, yhtenä kovana päivänä (pituuden vuoksi, pätkin sitä hieman, mutta en liikaa):


"Kun kävelimme eteenpäin, idylli muuttuikin yhtäkkiä painajaiseksi. Koirat olivat, niin kuin ne usein tekevät, ehtineet edelleni. Minulla ei ollut mitään sitä vastaan, koska tiesin, että ne tottelisivat, kun kutsuisin niitä. Ne hävisivät pikku hetkeksi näkyvistäni polun tehtyä mutkan oikealle, ja yhtäkkiä kuulin kiljaisun. Juoksin eteenpäin ääntä kohti ja melkein astin yhden spanielini päälle. Se oli Molly. Se kieritteli maassa edessäni, valitti ja näykki ilmaa hurjana. Kun katsoin eteenpäin, näin muiden koirien haukkuvan hulluna ja hyppivän niin ikään ympäriinsä. Kesti vain sekunnin, ennenkuin tajusin, mikä oli hätänä. Edessäni oli irivi mehiläispesiä. Niiden asukkaat hyökkäilivät parvi toisensa jälkeen koirieni kimppuun.
------------
Reagoin vaistomaisesti ja lähdin siirtymään autolleni niin nopeasti kuin voin. Olin pysäköinyt sen noin puolen kilometrin päähän. Etenemisemme oli tuskaisen hidasta. yritin huitoa käsilläni, mutta turhaan. -- En rehellisesti sanottuna tuntenut lainkaan, miten päähäni, kaulaani ja käsiini sateli mehiläisenpistoja. Painelin vain eteenpäin parhaan kykyni mukaan ja kompastelin samalla. Puoli kilometriä ei ole koskaan tuntunut niin pitkältä matkalta.
Lopulta selvisin autolle asti. Käteni vapisivat niin pahasti, että tuntui vievän iäisyyden, ennenkuin sain avaimen lukkoon. Avasin ensin takaluukun ja työnsin koirat sinne. Sitten hyppäsin ajajan paikalla, käynnistin ayton moottorin ja avasin ikkunat ja kattoluukun, jotta mehiläiset pääsisivät pakoon. Koirat olivat auton sisällä silmänräpäyksessä. Sitten painoin kaasua niin lujaa kuin uskalsin ja lähdin liikkeelle. Hämmästyksenei mehiläiset pysyivät kannoillamme auton ulkopuolella yli puolitoista kilometriä kapeaa pikkutietä ajaessamme.
---------
Kun soitin eläinlääkärille, hän oli samaa mieltä kuin minä, että se pitäisi tuoda vastaanotolle välittömästi. Toiset koirat olivat järkyttyneitä, mutta turvassa, joten pystyin jättämään ne kotiin lähtiessäni hoitamaan vakavimmin kärsinyttä uhria.
----
Simon (eläinlääkäri) tunsi minut ja koirani hyvin ja pyysi minua selittämään, miten kaikki oli tapahtunut. Kävin tarinan läpi, ja hän oli kauhuissaan. "Kauanko sinulta meni, ennenkuin löysit kaikki koirat ja keräsit ne taas yhteen?" hän kysyi. "Ne olivat varmaan hajaantuneet kaikkiin ilmansuuntiin". Vasta sitten minulle kirkastui, että kaiken sen kivun ja kaaoksen keskellä koirani olivat jääneet rinnalleni. Minulla ei ollut edes ollut aikaa tajuta sitä silloin paikan päällä. Olin vain pitänyt itsestään selvänä, että ne olisivat vieressäni, kun avaan autonoven, ja niin ne olivat.
----------------------------------------------------------

VOIKO olla hienompaa tarinaa koiran täydestä luottamuksesta omistajaansa. Tämä inspiroi minua aina yhtä paljon. En koe, että olisin lähelläkään samalla tasolla, mutta sinne on hyvä pyrkiä.

26.9.2011

Pelkoaggressio vai aggression pelko?


Jos lähdetään ihan perusteista, että blogiakin lukevat, tietämättömämmät ihmiset pysyvät mukana.


Aggressiosta selitetään Bacteroidesin kennelin sivuilla hyvin selkeästi:



Aggressio on hyvin olennainen osa koiran luonnollista elämää ja sillä on erittäin merkittävä osa niissä tuloksissa mitä ihmiset koiran koulutuksella hakevat.
---
Usein myös sotketaan aggression alaisia käyttäytymismalleja ja käsitteitä, kuten puolustusvietti, aggressio, sosiaaliaggressio, reaktiivinen aggressio, aktiivinen aggressio...
--
Aggressio on erittäin tärkeä koiran hengissä selviytymisen kannalta luonnossa. Ellei koira ole aina valmis puolustamaan itseään (reaktiivinen aggressio eli puolustusvietti), kun se kohtaa uhkaa, niin koiran elämä loppuu kyllä aika nopeasti. 



Aggressio siis syntyy koiran kokiessa uhkaa. Koiran sisäsynnynnäinen vietti käskee puolustautua.
Ihmisen mielestä koiran ei pitäisi tarvita puolustautua, koiran pitäisi pystyä elämään meidän maailmassamme täysin ilman aggressiota, koska usein ihminen kokee sen negatiivisena, elämää häiritsevänä asiana, jopa uhkana ja pelottavana asiana.



Miettikääpä asiaa koiran näkökulmasta. Koira syntyy maailmaan täysin tietämättömänä ympäröivien asioiden luonteista. Vain ikkunasta katsoessani näen jo heti monta autoa kulkevan 40-60km/h. Ei koira ymmärrä synnynnäisesti autoja. Vielä. Toki evoluutio voi muokata sen joskus vielä ymmärtämään synnynnäisesti.
No mutta.
Koiralle maailmassa on siis monia, monia, monia asioita joita se ei tunne, eikä tiedä.
Jokainen vastuullinen koirankasvattaja pyrkii siihen että jokainen hänen luotaan maailmalle lähtevä pentu sosiaalistetaan hyvin näihin uusiin asioihin, tehdään assosisaatiot ja ehdollistumiset => uusista asioista tehdään hauskoja, mielenkiintoisia ja palkataan kun niiden lähellä ollaan rauhallisesti ja positiivisella tavalla (ihmisen näkökulmasta).



Mitä saadaan, kun koiraa ei sosiaalisteta?



Kovemmalle/kovahkolle koiralle ei tapahdu välttämättä mitään, se saattaa kestää uudet asiat hyvin vaikka sitä vasta aikuisena sosiaalistettaisiin niihin. Tämä kyllä myös vaatii sen, ettei sille ole tehty uusista asioista negatiivistakaan.



"Tavallisempi"/pehmeä (ei kovin pehmeä eikä kova) koira voi jäädä araksi jos pentuajan sosiaalistaminen jää väliin. Se arastelee aina uusia asioita ja jokaisen uuden asian kohdalla se pitää totuttaa siihen paljon suuremmalla työllä kuin mitä pentuna olisi tarvinnut. Epävarma haukahtelu/murina, arkuus ei ole epätavallista uusien asioiden lähellä siis, mutta on siis vielä mahdollista saada koirasta suhteellisen tasapainoinen.



Jotta "saadaan" pelkoaggressiivinen koira, ei vielä riitä pelkkä sosiaalistamisen epäonnistuminen, vaan vaaditaan jo uhka, johon koira reagoi aggressiolla, synnynnäisellä puolustuksellaan.
Yleisimmät syyt, miksi koirasta tulee pelkoaggressiivinen, on että se on kokenut jonkin aikaa jatkuvaa uhkaa johon sen on täytynyt puolustautua aggressiolla. TAI se on ollut hyvin pehmeä ja jo yhdestä kerrasta jäänyt muistikuva jää sille elämään.
Yleisimmät uhat ovat ihmisen aiheuttamia (hakkaaminen ja epäjohdonmukainen käytös ja äkkipikainen ja ihminen itse on aggressiivinen/säikäyttelevä..).
Tai toiset koirat ovat usein käyneet päälle tai kerran pehmeälle koiralle.



Koira ei siis voi kohdistaa pelkoaggressiota asiaan joka ei sille ole aiheuttanut uhkaa. Tietenkin pitää ottaa huomioon että koira on yksilö, jollekin lähestyvä auto on uhka, jollekin ei. Minä kirjoitan kuitenkin todennäköisyyksistä ja todennäköisesti lähestyvää autoa pelkäävä koira on epävarma koira, ei pelkoaggressiivinen.
-----------------------------------------------------------------------
Jos nyt kuitenkin alkaisin kirjoittaa jo Mindistä ja minun omasta kokemuksestani pelkoaggressiivisen koiran kanssa.



Mindin elämän ensimmäiset kuukaudet oli huonoa sosiaalistamista yhdistettynä ihmisen epätasapainoiseen käytökseen, huonoihin oloihin (tosin paremmastahan Mindi ei tiennyt) ja jatkuvaan uhkaan ja stressaavaan olotilaan.
Niinkuin kerroin jo aikaisemmin, koira eli veljensä kanssa yksiössä (ei asunnon koolla väliä tosin, mutta kaksi pentua joita ei voi eristää toisistaan on se pointti nyt) josta eivät päässeet tarpeeksi usein ulos, elivät omissa ulosteissaan ja niiden käytöstä ei korjattu millään tavalla johdonmukaisesti vaan todella erilailla aina ja pahimmillaan hyvin aggressiivisesti (Mindillä kerran lähes murtui leukaluu kun se paiskattiin lattiaan).



Koira eli siis jatkuvan epätasapainon, uhan ja stressin alla. Mitä koirasta silloin tulee?
Vastaus: epätasapainoinen, kuin jatkuvan uhan ja stressin alla oleva.



Olen onnellinen että Mindi ei ole kovin pehmeä koira. Sen sopeutuminen minun kanssa elämiseen olisi muuten käynyt paljon hitaammin.



Mutta jälki oli jo jäänyt. Mindistä oli tullut pelkoaggressiivinen ihmisiä kohtaan.



Miten tämä ilmeni?
Alkuun vain murinalla. Yritin tehdä jo silloin kaikkeni, annoin makupaloja kavereille, he antoivat niitä Mindille kun se tuli lähelle, kun tulivat käymään jne.
Se ei kuitenkaan auttanut. Mindi alkoi ensin haukkumaan yksittäiset ohikulkijat, jopa hyppimään heitä kohti. Epäilyttävä mummo rollaattorilla oli aina kamala tilanne. Huojuva ja humalainen mies joka huuteli outoja, oli vielä kamalampi. Tervepäinenkin koira väistää usein tällaisia ihmisiä.



Pikkuhiljaa se taas paheni. Koirapuistossa haukuttiin enemmän ihmisiä kuin keskityttiin muiden koirien kanssa leikkimiseen.
Jokainen vieras täytyi sisään tullessa haukkua aivan kauhealla metelillä tervetulleeksi. Ensin sängyltä kaukaa, sitten vähän lähempää, ja lähempää kunnes kerran vieraan tullessa sisään Mindi hyppäsi päin haukkuen ja muristen saaden ison mustelman jalkaan tälle ihmiselle.
Mindi kiersi vieraita, haukkui, kiersi, hyppäsikin sen muutaman kerran, puolustautui suurta uhkaansa vastaan.



Kun ensimmäisen hyppy oli tapahtunut, soitin ongelmakoirakouluttajalle. Tajusin ettei minun kuonokopat, omat keinoni tehdä asialle jotain, enää riittäneet. Minua ahdisti kutsua ketään muita kuin Mindille tuttuja vieraita käymään. Se tietenkin aina lisäsi Mindin huonoa käytöstä.



Onneksi kouluttaja oli loistava. Hän antoi meille vinkkejä, "diagnoosin" miten ymmärsin Mindiä lisää. Toki olin jo tajunnut pelkoaggression ja sen aiheuttajat. Mutta kouluttaja huomasi Mindin olevan näistä johtuen myös yliherkkä eleille. Eli jokainen ihmisen liike, katse, sana, mikä tahansa ärsyke johon Mindi reagoi, laukaisi pelkoaggression. Ärsykeherkkä, taisi olla sana jota kouluttaja käytti.



Naksuttimen kanssa työskenneellä jo aikaisemmin ja Mindin naksuttimeen ehdollistaneena, aloitimme siitä että tehdään ihmisestä temppu.
Ihminen laittaa kämmennen avoimeksi koiralle päin (muttei ojenna kättä koiralle)=> koira katsoo sitä => naks=> palkka. Tästä sheipattiin (ehkä 5 toiston aikana) käsky: touch. Eli Mindi käy koskettamassa ihmisen kättä.
Kouluttaja sanoi, että Mindi on hyvin älykäs koira, sen oppimiskyvyssä ei ole mitään vikaa siis, mikä siis olisi voinut olla mahdollista, sellaisessa oloissa kasvaneen koiran kohdalla.



Tämän lisäksi kouluttaja sanoi, että haukkuminen on kiellettävä. Haukkuessaan koira yllyttää itseään, lietsoo pelkotilaansa jolloin mikään muukaan ei mene läpi. Sen voi keskeyttää (tilanteen arvioiden) käskyllä, kiellolla, pakotteella.



Näillä lähdettiin. Parin viikon aikana tätä touch:ia ja haukkumisen kieltoa harjoitellessa, näkyi jo tulokset. Mindi kierteli koirapuistossa ihmisten luona aivan vapaaehtoisesti ilman käskyä, koskettelemassa heitä reisiin, käsiin, mihin sattui nenällään tökkäämään ja sen jälkeen minun luokse hakemaan palkkaa.



Tätä tehtiin myös sisätiloissa. Välillä oli hankalaa saada keskeytettyä pelkotilan haukkuminen. Kotona oli suurempi pelkoaggressio selkeästi kuin missään muualla.



Tulokset näkyivät ja selkeästi Mindi tajusi jutun juonen.



Siltikään sisätiloissa pelon aiheuttajat ovat edelleen. Luu ja häkkiin sulkeminen rauhoittaa Mindin parhaiten jos pelko on liian suuri.



Myös "pakottavat" silitykset ovat lopulta saaneet Mindin pitämään ihmisistä. Tämä toimi miehen siskon miehen kanssa. Tämä vain otti Mindin aina syliinsä, pelkäämättä ja vain haluten osoittaa hellyyttä. Nykyään Mindi rakastaa tätäkin ihmistä. Jokaisen kanssa en kuitenkaan antaisi tätä tehdä.



Pelkoaggressio on siis paljon paremmassa kunnossa. Töitä on vielä, mutta selkeät rajat ja positiivinen ehdollistaminen on tehnyt temppuaan jo kohta puolentoista vuoden ajan saaden Mindin rauhoittumaan selkeästi nopeammin ihmisten saapueassa, opettaessa sille käyttäytymistä ja tehden ihmisistä mukavia asioita.



Silti en edelleen mielelläni ota tuntemattomia ei-koiraihmisiä vierailemaan luokseni, ilman että Mindi on poissa/häkissään. Yritän pitää tilanteet sellaisina, että pystyn niitä hallitsemaan ja mieluusti vielä sellaisena että Mindi saa niistä positiiviset mielikuvat.
Aina ei kuitenkaan ole mahdollista näin (putkimiehet yllättävät tmv).



Mutta kuten otsikkokin sanoi, pelkoaggressio taitaa olla aggression(uhan) pelkoa.


18.2.2011

Pakkaspäivien "riemua"

Hanki kiiltää pakkasauringosta, tuntuu ettei parempaa lenkkikeliä olisikaan!
Katson mittaria ja !!!! -34 pakkasta! Sinne rapisee ensimmäisetkin lenkkiunelmat. Anteeksi koirani, niin haluaisin sinua siellä lenkkeilyttää. Mutta kun olet jo kerran mennyt selällesi mieluummin hankeen kuin kävellyt tassuillasi ja vingahtanut useammankin kerran kivusta, kun pakkanen pureutuu ilkeästi anturoihin.

Nyt olisi aika sille huskylle, koiralle mikä oikeasti kestäisi näitä pakkasia. Jos siis haluaisin lenkkeillä ulkona näillä pakkasilla!

Ei mutta. Onhan meillä vaatteet! Koiralle vain hieman typistetyt omat sukat (rip 4sukkaa) tassuihin ja päälle vielä omatekemät fleecetossut, vanha säärystin putkipipona, oma tekemä fleecemantteli alle ja vielä päälle toppamantteli.

Näistä huolimatta, sai Mindi pakkasen puremia. Korvasta on lähtenyt ihan kunnon pala jo, kun pakkanen on pikkuhiljaa sitä nakertanut. Samoin nyt tassuista oli lähtenyt kuivumisen takia palanen irti.

Ei taideta kovin paljoa näillä pakkasilla lenkkeillä. Ja ihan hyvällä omatunnolla jään sisälle!