21.12.2016



Rakas,
et enää kärsi.
Annoin sinulle paljon,
mutta annoit minulle vielä enemmän.
Nyt sinun on hyvä olla,
ei enää kipuja, vain palloja.
Et koskaan unohdu.
Rip Mindi 21.12.2016

23.7.2015

Spindi the lost dog

Tämä tulee olemaan viimeinen kirjoitus tähän blogiin ja kun aikaa on mennyt tarpeeksi, poistan tämän blogin kokonaan. Syitä siihen on monia ja niistä osan tulen tähän selittämään. 

Katselin että on mennyt öbauttirallaa vuosi viimeisestä kirjoituksesta, ja taukoja on ollut muutamaankin otteeseen. En ole ideaalein bloggaaja kun kirjoitan täysin inspiraation ja fiiliksen mukaan.

Miksi juuri nyt?
Koska elämä on aika hyvää, eikä siitä saa oikein itselle mielekkäitä blogikirjoituksia. Mulle kirjoittaminen blogiin on jonkinlaista ongelmanratkontaa ja ajatuksenpurkua näkyville itseä varten, samalla kun sen laittaa muille esiin, jos siitä joku jotain saisi irtikin. 
Mä voisin ottaa kuvia kun käydään Mindin kanssa pyörälenkillä, tai kun mennään ihmettelemään yhdessä kasvimaata. Ja itseasiassa näin tapahtuukin, mulle ei ole vain mitään halua jakaa sitä enää näin julkiselle sivulle sen kummemmin. Tämä on varmaan se painokkain syy. Sosiaalinen media ja koirapiirit on yksi kakkapökäle tuulettimessa jos tarpeeksi mehevä juoru on liikkeellä. Tämä on yksi askel irtaantumiseen. 


Otsikosta: Meidän elämä kääntyi aika nurinkurin kun erosin viime syksynä avomiehestä ja aika heti perään löysin uuden miekkosen jonka kanssa sitten laitettiin aika nopeasti hynttyyt yhteen. Tämän myötä meidän (minun ja koiran) sosiaalinen elämä teki kuperkeikan ja yhteisessä asunnossa on ollut vierailijoita enemmän kuin minun yksin asuessani n.4-5vuoden ajan ikinä. 

Mindiin tämä on tietysti vaikuttanut positiivisesti kun jokainen uusi vieras on ollut koirien kanssa ikänsä tekemisissä ja ymmärsivät Mindin epävarmuuden. Uuden ystäväpiirin ja perheen myötä koira sai uuden lempinimensä Spindi, koska kaikessa pitää olla aina mukana, mieluiten vauhdilla (speed+Mindi). Spindistä on kuoriutumassa pikkuhiljaa seurapiirien kuningatar ja ihmiset kehuvat aina koiraa. 


Joku alusta asti meidät "tuntenut" tai muualla seurannut/lukenut foorumeilta, tietää että Mindi ei ole ollut helppo koira. Ja vielä vähemmän minä olen ollut helppo omistaja. Mä olen tehnyt virheeni Mindin kanssa, mutta myös antanut itselleni anteeksi ne ja "moved on". En voinut jäädä märehtimäänkään niissä (lopulta, hetken aikaa kerkesin kieriä itsesäälissäkin, olenhan vain ihminen). 
Nykyään tunnistan ja tiedostan heikkouteni, rakennan itseäni joka päivä, mutta en painosta itseäni minkäänlaiseen kiitonousuun, joskus takapakkikin kuuluu asiaan. 

Mindin lenkkeily oli ensimmäisen kahden-kolmen vuoden ajan helvettiä räyhäämisen, vetämisen, sinkoilun, ihmisille haukkumisen ja päin hyppimisen takia. Samaan aikaan vieraille haukuttiin tuntikausia sisällä ja arimmat vieraat välttivät koiraa kuin ruttoa, mikä tietysti oli omiaan ruokkimaan koiran pelkoa (eikä minun panikoiminen ja yritys kontrolloida jokaista asiaa auttanut paljoa). Tämä on tiivistys. Mä olen itkenyt tuon koiran (ja itseni) takia varmasti yhtä monta kertaa kuin olen itkenyt tyhmien poikaystävien takia. Se on paljon. 

Hyvä pieni tarina miten nykyään esim. reissut sujuu:
Me lähdettiin muutamaksi päiväksi käymään ystävien luona. Yli puolen tunnin bussimatka junalle, junamatka on 2h ja vielä odottamista bussiin joka on taas sen 10-15min. Ja sama tietysti takaisinpäin tullessa. Paikanpäällä oli vaihtelevasti 3-5 ihmistä, 1 pupu, 1 emokissa ja 5 pentua, toinen uroskissa, hamsteri ja tietysti Spindi. 
Koko reissun aikana Mindi:
- Haukahti kerran junassa koiralle (joka muuten haukkui ensin meille)
- Haukahti 5 kertaa  kahdelle uudelle ihmiselle (3 ja 2 haukkua per naama) jonka jälkeen oltiinkin jo sylissä nuuhkimassa ja nuolemassa poskea)
- Sai ainakin 4 kertaa käpälää emokissalta kun meni liian lähelle pentujen huonetta (iso talo, yhtäkään naarmua ei löytynyt, henkiset vammat ulottuivat varmaan egon kolahdukseen)
- Vietti aikaa itsekseen ulkona luun, ruoan, veden, kärpästen ja minun vaatteideni (kts. My Dog the Hoarder jos ei avaudu) kanssa, säävarauksen mukaan. 
- Otti rennosti jos jouduttiin odottamaan bussia/junaa (max 1h oli)
- Nukkui matkustaessa sylissä tai lattialla vaikka heti toisella puolella oli ruma röhisevä mopsi tai leluja päin heittelevä lapsi 
- Luotti minuun, eikä ottanut asioita omiin tassuihinsa.


Me ollaan päästy pisteeseen jossa mun koira on tottelevaisempi kuin useamman täälläpäin liikkuvan koirat. Se saattaa joskus haukahtaa takaisin  vierestä ohi menevälle koiralle joka riehuu tai ihan nurkan takaa nenän eteen tuleva räyhäävä koira kyllä säikäyttää niin Mindin kuin minutkin. Mutta tilanteet ei jää päälle enää koskaan ja saan Mindin lähes heti käskyn alle. 
Se ei ole karannut teinivuosiensa jälkeen ja pystyn pitämään sitä meidän pikku etupihalla (portti ja aidattu tosin) ilman että yhdellekään remonttimiehelle tai ohikulkevalle naapurille edes muristaan. Uusien ihmisten kanssa se haukahtelee (riippuen missä ollaan ja kuinka hektinen tilanne on) hetken ja max. 3minuutin kuluttua se menee uteliaasti ja rennosti haistelemaan. Viimeisimmäksi se änkesi syliin itse kahden haukahduksen jälkeen ja antoi poskipusuja, vieras oli siis kävellyt viereen istumaan 10s sitten. 
Mä olen hyvin tyytyväinen tähän tilanteeseen, eikä sillä, etten koko ajan jatkaisi parempaan ja kehittäisi itseäni, varmasti jatkan sitä, mutta oli hauska huomata että elää nykyään sitä "normaalia koira-arkea", eikä esimerkiksi tarvitse vältellä ruuhkalenkkiaikoja. 


Mutta minä en myöskään tule ikinä pyrkimään täydellisyyteen. Mua ei haittaa satunnainen haukahtelu lenkillä, tai että Mindi innoissaan poukkoilee hihnassa pitkän työ/koulupäivän jälkeen päästessään pihalle. Minkäänlainen niuhottaminen ei ole selkeästikään minua varten ja olen paljon stressivapaampi näin, (sitä myötä myös koira tietysti) kun en jokaista koiran nykäystä hihnassa tai muuta "perseilyksi" laskettavaa koe minään uhkana mun auktoriteettia vastaan. Se tottelee kyllä silloin kun käsketään. Riittää minulle. 
Ihmisistä se saa pitää jos on pitääkseen, toimeen pitää tulla ja eläinlääkärin käsittely onnistuu mainiosti, vähän epätyytyväisyyttään ilmaisten ehkä. Muiden koirien kanssa ei tarvitse tulla toimeen jos ei kemiat vaan kohtaa. Sietää niitä pitää samassa tilassa ja esim. vaelluksen tyyppisissä tilanteissa myös tulla toimeen isolla alueella (mutta saa pitää oman henkilökohtaisen hajurakonsa ja ilmoittaa siitä). Treffaillaan turvallisia tuttuja koiria ja uusia otetaan vastaan piiriin sitä mukaa mitä ilmaantuu. 


Kuuden vuoden taipaleen jälkeen Mindistä (ja omistajasta) on kuoriutunut oikein mukiinmenevä seurakoira. Sen kanssa saa vielä tehdä töitä ja pitää saman tiukan linjan, mutta nyt se istuu oikein hyvin minun (ja perheeni) elämään. Tämä blogi on omalla tavallaan auttanut tässä prosessissa, oon saanut jäsennellä ajatuksia ja metodeja, jakaa paskoja kokemuksia ja onnistumisia. Hyvin laiskasti tosin, mutta oman osani! 
Mua saa tulla nykäsemään hihasta jos joku tunnistaja tunnistaa. 

ps. Mukaan elämään tulee Mauno-Eerik syys-lokakuussa, joka heti ensimmäisellä kohtaamisellaan (viiden viikon ikäisenä), 30cm päästä Mindistä, sähisi heti ja antoi käpää :3 



 The End.

29.7.2014

Five years is a half a decade

1. Mindi on ollu mulla tasan viisi vuotta! Sen kunniaksi, kuva rockcock-festareilta, missä myös M oli mulla mukana viisi vuotta sitten. Olen siitä myös hurjan ylpeä.



2. Sen kunniaksi että meillä on ollut puoli vuosikymmenen taival yhdessä, oli aika saada ihoon tikkejä (ei mitään vakavaa, no worries!). Paavo on meidän lemppari lääkäri, vaikka kukkahattutädit ei siitä diggailekaan!



3. Mindin ihaa-ilme on tullut tutuksi





pls. Mä tiedän että se on ihana.

9.7.2014

Koiraneuvolan parhaimmistoa osa2

Pitkään on jo pitäny kaivella kirjainmerkkejä esille joita tallentelin jokunen aika sitten, tänään sitten inspiroiduin.

Niille, jotka eivät vielä tiedä, lyhyt selostus: koiraneuvola on siis PeVi-kouluttajien ja itse Pertti Vilanderin ylläpitämä foorumisivu jossa Pertti on Peetsa-nimimerkillä ja siellä saa kysellä ja keskustella.

Peetsa on aloittanut vuonna 2008 keskustelun siitä mikä on vaikea koira. Ensimmäiseksi hän itse on listannut kaukasianpaimenkoiran, jonka ymmärrän kyllä miksi. Mutta siitä hän sanoo ettei sellaista voi edes ottaa koulutukseen.. Miksi ei? Entäs muut laumanvartijat? Onko kaukkari nyt jotenkin spesiaalimpi kuin kovemman luokan laumikset?

Toiseksi vaikeimmaksi peetsa päätti listata käyttölinjaisen labradorinnoutajan. Oikeasti.

"Labbis on iso metsästys koira jolla ei ole tippaakaan miellyttämis halua lauman jäsentä kohtaan.
Saadakseen kunnoituksen koiralta täytyy olla tarpeettoman kova :roll: 
Labbis soveltuu vain harvoin seurakoiraksi, se vaatii paljon toimintaa jotta sen toiminta tarve tulee tyydytetyksi.
Labbis on erittäin kova koira ilman suojelu/lauma viettiäniinkuin suurin osa metsästys koirista."
-Pertti Vilander


Mä en tunne henk.koht. yhtäkään käyttistä, mä olen lukenut niistä eri foorumeilta, nähnyt kuvia ja blogeja ja lukenut tietty ihan rotumääritelmän joka sanoo:

"Älykäs, innokas, tottelevainen ja yhteistyöhaluinen. Luonteeltaan ystävällinen, ei saa olla vähääkään hyökkäävä eikä arka."

Niin minäkin olen ymmärtänyt, että varsinkin sen käyttölinjaisen labbiksen, kuuluu olla miellyttämisenhaluinen tai ainakin halukas työskentelemään ihmisen kanssa. Onhan se työkoira joka toimii partnerina, ei itsekseen niinkuin laumanvartijat.
Ihan samaa mieltä olen että ei käyttis sovellu seurakoiraksi, mutta ei se ole sen vaativampi kuin käyttis saku/mali/rottis. Jos Peetsa nyt itse kokee että se on hankala koira, niin se ei tarkoita etteikö se toiselle sopisi kuin voinappi puuroon. Miksi laukoa omia mielipiteitä "totuuksina". Foorumilla sai käännytettyä monen pään tällä parin lauseen asiantuntijalausunnollaan:

"No en olis kyllä ihan ensimmäiseksi veikannut labbista :shock:"
"En näköjään minäkään tiennyt yhtään mitään labbiksen luonteesta. :shock:"

Peetsan mielestä myös basenji on hankala, sen takia koska siinä on mukana kissaa (!?!?).
"Joo puhut totta basenjista, siinä on ongelmana se ttä siinä on sekaisin (kissaa ja koiraa) joka aiheuttaa varsinkin kouluttajalle ongelmia miten puuttua basenjin koulutukseen" 
Veikkaan ja toivon että kyseessä on vain mielikuva, mutta ei herra kovin vakuuta tällä.

On tosi hankala lähteä etsimään punaista lankaa omaan tekstiin, kun ei tekstissä, mitä yrittää analysoida, ole mitään päätä eikä häntää. Sekavaa ja täysin argumentaatiotaidotonta porukkaa. Kunhan sanotaan "jääkausi tehoaa siihenkin" ja sillä se. Ei tarkempaa analyysia, vain hänen (Pertin) kokemuksensa merkitsee. Luonneanalyysit on myös ihan vääriä muut paitsi pevi-llä tehdyt (siitä joskus myöhemmin) eikä niihinkään voi luottaa, puhumattakaan muiden kasvattajien sanoista tai rotumääritelmästä.

Koira on varmasti rebeli vain koska se on koira. And I rest my case for now.

                         
 kuva googlesta

20.6.2014

Kissa ja Koira, uudet nimet

Mindistä on tullut Koira ja Rontista Kissa. M tosin alkaa tunnistaa jo kun puhutaan Kissasta, nimen, joten pitää alkaa keksiä vaihtoehtoisia kuten "Katten".

Kissa ja koira alkaa hyvin tutustua toisiinsa. En koskaan saa kuvaa (varsinkaan hyvää...) kun ne haistelisi toisiaan nätisti portin läpi. Yritäppä siinä 10s aikana ottaa edes kännykästä kamera esiin ja tarkentaa, saati sitten järkkäri ja säädellä asetukset kuntoon (musta kissa, hämärä asunto, musta verho taustalla..).

Kissa on pääosin alkanut rohkaistua eikä enää peräänny kummemmin kun M tulee portin toiselle puolelle kitisemään ihmetystään. Jos M yrittää olla liian tuttavallinen ja vähän maistella tassua, Rontti aika nopeasti tökkii koiran pois. Mikä ihaninta, ilman kynsiä, tassulla vain nenälle hieman tönäisyä ja M kyllä perääntyy aina yhtä ihmeissään miksei Kissa pidä yliuteliaasta 5x isommasta olennosta naaman edessä koko aikaa.

Vielä ei samassa huoneessa oleskelua ole tullut esiin, mutta kumpikin tuntuu älyävän että mitä rauhallisemmin on toisen kanssa, sitä rauhallisemmin saa itsekin olla. Kissalla oli tasapainoilua portin päällä, niin tehtiin sille kulmahyllystä sen puolelle porttia pieni koroke jolle laitettiin sen oma peti. Siitä Kissa saa sitten katsella ympäri kämppää hyvin ja M pääsee lähelle (muttei liian) haistelemaan ja tutustumaan.

Oon ylipäätään oppinut tykkäämään Kissasta hurjasti. Sillä on tosi monia ihania persoonapiirteitä mitkä tulee selvästi esiin. Se on ahne ja oon miettiny saisinkohan sille naksuttelemaan alkaa. Epäilen ettei miehellä ole siihen mitään ongelmaa, kivahan se vain olisi. Sitäpaitsi Kissa on ehkä tykästynyt muhunkin, kestää hurrpurr:ittelua ja pusurutistuksia ja leikkii aamuisi kädellä jotta heräisin ruokkimaan.

Kissasta ei sitten hetkeen tule muita kuvia kuin paikallaan istumista ja makaamista. Suurelti syyn takia koska kuvat kissasta on luokkaa:




Mindistä tulee kuvia kun joskus taas on hyvä keli ja uskaltaa ottaa kameran pihalle. Nyt me käydään n. 4km pyörälenkeillä jolla saisi nostettua peruskuntoa ja sitten hihnahaistatteluissa naapuruston rakeille. 























Siinä nyt kuitenkin yksi hakatulta koiralta näyttävä kuva. Koska onhan hän leidi.