Koiranomistajana ei ole varaa virheille!

Sain inspiraation tämän kirjoittamiseen tästä keskustelusta. Ihmiset miettivät millaiseen kotiin olisivat valmiita myymään koiriaan jos sellaisia pennuttaisivat.

Useiden listat olivat kilometrin mittaisia ja koiran ostajaehdokkaan oli täytynyt lukea ainakin 5 koirakirjaa, miettiä tarkoin miksi juuri koira, miksei lehmää, miten pystyy käyttämään koiraa ulkona jos on kuumeessa tai eroaa tai tulee lapsia tai umpisuoli puhkeaa.

Pari esimerkkiä näistä mitä jotkut halusivat tietää ostajaehdokkaiden elämästä:

7) Millaisella aikataululla ulkoiluttaisit koiraa? Entä minkä pituisia lenkkejä tekisit milloinkin?

◘ löytyykö aitausta tai aidattuapihaa?

Kyseltiin perheen päivärytmiä, elämänrytmiä, koiran ruokinta pitää olla mietitty etukäteen, koulutustavat pitää osata kaikki 50 metodia, Nobelin palkinto koirien kanssa elämisestä olisi varmaan suositeltavaa myös!

Kuinka moni on ensimmäisen koiransa hankkiessaan ollut täydellinen? Kuinka moni on tehnyt virheitä? Se on paska nakki, että virheiden kohteeksi joutuu elävä eläin, mutta näin se maailma toimii.

Ei olisi enää ihmisiäkään, jos virheitä ei saisi tehdä ja niistä oppia, koska lapset eivät saa kärsiä niistä.

Koira on hyvin anteeksiantava eläin (puhutaan normaalista ja tasapainoisesta koirasta, ei hermoheikosta tmv), sen kanssa on helppo oppia ja niin tehdä virheitäkin, se ei niistä hajoa eikä myöskään koe niitä henkilökohtaisina loukkauksina.

Silti, jos omistat koiran, et voi menettää hermoja, et saa näyttää negatiivisia tunnetiloja koiralle, et saa olla inhimillinen, mieluusti voisit vielä muuttaa ajattelutapaasi koiramaiseksi.

En ole sitä mieltä, että koiran voisi tunkea sinne ensimmäisen kyselijän syliin, mutta jollain tapaa kuuluisa maalaisjärki on kadonnut koko touhusta. Koko koiramaailmasta.

Onneksi pidän erehtyväisyyttä potentiaalina oppia lisää ja jopa tiedostaa epätäydellisyytensä, huomata virheensä ja nähdä uusia näkökulmia ja niiden hyvät ja huonot puolet.

En katso pahalla, jos joku tekee virheitä. Katsotaan sitten pahalla kun ei kolmannellakaan kerralla niistä opita ;)

Naksutinkoulutus eli clikkertraining eli clikkaaja eli..

8 vuotta olen harrastanut naksutinkoulutusta. Niinkuin jo kerron kirjoittajan esittelyssä, aloitin naksuttelemaan luettuani Unien Hevonen-kirjan. Kirjassa nuori tyttö löytää sattumalta hevosen jota omistaja käsittelee hyvin epäilyttävin metodein. Hevonen näyttää vauhkolta ja pelokkaalta. Tytöllä ei ole mitään sen suurempaa käsitystä hevosista, ratsastuksesta puhumattakaan, mutta hän silti ottaa tehtäväkseen kuntouttaa hevosen. Monien kuukausien ajan, tämä tekee luottamussuhdetta hevoseen naksutinkoulutuksen avuin. Kauhea itku tottakai pääsee lopussa, kun hevonen myydäänkin lopulta muualle.

Toisessa kirjassa onkin sitten jo kyse koirista. Vaikka aloitinkin naksuttelun luettuani vain ensimmäisen osan. Jatko-osassa Koira Vailla Kotia, tyttö saa käsiinsä hyvin raa'asti käsitellyn koiranpennun joka on äärimmäisen arka ja huonossa kunnossa. Hän pääsee kuntouttamaan koiraa ennenkuin sille löydetään lopullinen koti. Ah, mikä itku pääsi taas kun koirasta piti luopua uuteen kotiin.

--------------------------------------------------------

Nykyään vieläkin kuulee monelta "naksutinkoulutus, mitä se on?" "Palkataanko koira naksuttimen äänellä?" "Ihan höpönpöppöä ja hifistelyä" lauseita, kun kertoo naksutinkoulutuksesta.

Ajattelin siis ihan vain koota peruskattavan kysymys-vastaus-listan tänne, UKK, niin sanoakseni:

-Mihin naksutinkoulutus siis perustuu ja miten se toimii?

Se on Karen Pryorin kehittelemään tekniikka "clickertrainingiin", joka perustuu operanttiin ehdollistamiseen, jota käytettiin alunperin delfiinien kanssa.

Periaate on simppeli: Eläin ehdollistetaan ääneen niin että ääni=palkka (pääasiallisesti parhaana palkkana toimii ruoka). Eläimet ovat siitä yksinkertaisia, että hyvin, hyvin usealle eläimelle toimii operantti ehdollistaminen. (mm. kissoille, koirille, delfiineille, miekkavalaille, linnuille, apinoille, alpakoille jne. Listasin kaikki eläimet joita tiedän opetettaneen naksutinkoulutuksella).

Kun koira on ehdollistunut äänelle, sitä voidaan alkaa kouluttaa tällä. Naksutinkoulutuksen yksi perusideoita on, että koira tarjoaa itse, ilman ohjausta, toimintaa josta ihminen voi naksauttaa ja näin kertoa että se teki juuri naksauksen kohdalla oikein/haluttuun suuntaan.

Esimerkkinä käytän lähes aina samaa yksinkertaista kosketuskeppiä koskettamista:

-Ota koira lähelle (se luultavasti tulee lähelle jo ruuan haistettuaan), ota naksutin ja keppi toiseen käteen, palkka toiseen.

-Älä tee mitään keppiin viittaavia liikkeitä, mutta pidä sitä jotenkin koiran naaman tasolla.

-Kun koira vilkaisee keppiin=> naks=> palkka. Koiralle luultavasti hyvin nopeasti muodostuu ajatus: Kun katson keppiä, saan ruokaa.

-Kun halutaan siirtyä koskemiseen, ei enää katsominen riitä. Koira luultavasti tarjoaa ensin katsomista, koska siitä on ennen saanut palkan. Kun koira liikauttaa päätään, pienestikin, kepin suuntaan=> naks => palkka.

-Lopulta koira jo luultavasti tällä tavalla osaa koskettaa kohta keppiä, eikä se vaadi useimmiten kuin muutamia toistoja.

Tämä on myös ns. sheippausta. Pikkuhiljaa toiminto pieneksi pilkkoen, edetään kokonaista liikettä/toimintaa kohti.

Naksutinkoulutuksen pääperiaate ja toimiminen on aikalailla tässä.

-Miksi naksutinkoulutus olisi muka parempi, kuin rangaistukset tai pakotteet?

Naksutinkoulutuksella on paljon vaikeampi saada aikaan vahinkoa, kuin rangaistuksilla, joiden mukana koirasta voi tulla helposti passiivinen ja omistajaa pelkäävä eläin. (Silti, itse en ole totaalisesti vastaan rangaistuksia, on joitain ehdottomia asioita, mitä ei vain saa tehdä kuten pöydälle hyppiminen, toisen koiran päälle käyminen yms joista seuraa rangaistus [Prkl, niskasta pois, jne koirakohtaisesti aivan]. Pakotteetkin ovat oikeaoppisesti ja koiran mukaan mentäen hyväkin metodi, mutta ne ovat väärinkäytettynä yksi helvetti koiralle).

Ainoat ongelmat, mitä naksutinkoulutus voi aiheuttaa, on että omistaja vahvistaa väärää käytöstä tai että koira lihoo ruuan määrästä.

Naksutinkoulutuksen etuja on mm. a) koira saa itse omalla toiminnallaan ja päättelyllään palkan=> kohottaa itsetuntoa ja koiran motivaatiota työskennellä b) tämä on helppoa ja nopeaa koulutusta c) hyvin eläinystävällinen koulutusmetodi, ja lista voisi jatkua ja jatkua.

Itse pidän kuitenkin pääpointtina nimenomaan a) kohtaa. Se ilo, kun koira saa aina uuden jutun juonen päästä kiinni, mikä näkyy sen silmistä, on jotain niin kaunista ja ihanaa katseltavaa, ettei siitä voi olla pitämättä.

-Voinko aloittaa naksutinkoulutuksen heti kun koira tulee kotiin?

Voit. Mitään estettä sille ei ole ;)

-Mitä jos koira ei tarjoa mitään toimintoja?

Yleinen ongelma niillä koirilla, joita on monien vuosien ajan koulutettu perinteisillä "peppu-työntämällä-maahan ja palkka"-menetelmillä. Koiran ei ole itse annettu ajatella, mistä se voisi saada palkan.

Helpoimmat ratkaisut ovat:

-ylempänä neuvottu kosketuskeppi-harjoitus (koska se on sen verran mielenkiintoinen, että koiraa lähes pakostakin se vähän kiinnostaa)

-"luovu"-käsky, eli nyrkissä olevista makupaloista luopuminen, koska koiraa yleensä kiinnostaa ruoka, ja siitä nenän irrottaminen on toiminta.

-Ja viimeisenä: jos koira ei oikeasti tarjoa mitään toimintoa, tarkkaile silti tarkkaan sitä. Jo hännän heilutus, silmien kääntäminen, korvien kääntäminen, asennon vaihtaminen kaikki ovat toimintoja. Naksuttele niistä. Koira ei aluksi tiedä, mistä naksutellaan, mutta se rupeaa tarjoamaan toimintoja, joista voi sitten alkaa poimia mieleistään ja sheipata sitten vaikka tempuksi ;)

-Voiko naksutinta käyttää muutenkin apuna?

Tottakai voi. Sillä on helppo merkata milloin koira teki juuri silloin oikein. Makupala harvoin ehtii koiran suuhun, juuri oikealla hetkellä.

Plus naksutin on neutraali ääni, joten jos omistajan tunnetilat eivät vaikuta (vaikka koiran kouluttamista kiukkuisena/turhautuneena ei nyt kyllä suositella muutenkaan!), mutta vaikka flunssassa apu on suuri.

Ei siis tarvitse olla naksutinkouluttaja jotta saisi käyttää naksutinta.

-Voiko koiralle naksautella monista asioista yhtäaikaa?

Sanoisin itse yksinkertaisesti että lenkillä: kyllä, kouluttaessa:ei. Eli voi ja ei voi.

Itse lenkillä naksauttelen oikein kulkemisesta, toisista koirista, ihmisten ohittamisesti jne. Enkä erittele, että yhdellä lenkillä vain ihmisistä, toisella koirista.

Mutta jos koulutan sisällä/treeneissä, pidän aina yhden asian opettelun välissä tauon jos aion tehdä seuraavaksi jotain muuta. Puhun "naminyrkeistä"(=sopiva määrä nameja nyrkissä, jotta toistoja on tarpeeksi, mutta jotta namit pysyvät kädessä vaikka niitä sieltä antaisi koiralle :D), yleensä yhden asian opetteluun aina kerralla käytän "kolme naminyrkkiä", sitten tauko, sitten toiseen asiaan sama määrä.

- Kuinka usein palkata, paljonko aikaa vievää, kuinka usein treenata jne?

Vahvistetiheyden (palkkauksen määrän) uutta asiaa opeteltaessa sanotaan aina oltavan mahdollisimman korkea. Koiralla uskotaan olevan 5 sekunnin käytännönmuisti, jotta se enää yhdistäisi esim palkkaa tekemiseen enää, tai toruja johonkin pahan tekoon.

Sanoisin että aivan koiran mukaan. Jotkut kestävät enemmän toistoja (="naminyrkkejä"), jotkut vähemmän. Joiltakin loppuu into heti, jotkut voisivat vain jatkaa.

Treenata kannattaa, taas, koiran mukaan. Jotkut tarvitsevat välipäiviä enemmän, jotkut vähemmän.

-Voinko naksauttaa monta kertaa jos palkka onkin suurempi?

Et. Tai voit, mutta naksuttimen äänen kerta-tehto heikkenee ja koira ei enää oleta naksauksen olevankaan oikeasta palkka, vaan siitä tulee vain satunnaisesti palkka. Jolloin naksuttimen äänen teho vähenee.

---------------------------------------------------------------------------

Suosittelen myös aloittajille kirjoja:

Karen Pryor, Koira ja Delfiini

Naksutinkoulutusta Koirallesi

Eiköhän tuossa ollut pääpiirteittäin, sitten kohta lisäilen tähän muokkaamalla taas, kun unohtui se, ja se :)

Johtajuus, nykykoiramaailman negatiivisin sana?

Nykyaikaisten tutkimuksien mukaan, koiralla ei ole laumahierarkiaa samalla tavalla mitä susilla, mihin entiset (ja vielä nykyisetkin) johtajuusajattelut perustuvat.

Koiran ei myöskään uskota kykenevän dominoimaan ihmistä, sen ollessa aivan eri lajia.

On riskialtista sanoa nykyaikana toiselle koiraihmiselle, että uskoo koiran tarvitsevan johtajan. Tästä hyvästä sinut vähintäänkin tuomitaan huonona kouluttajana, omistajana ja vanhanaikaisena.

Silti käytännössä, monet koirankouluttajat ja omistajat ovat saaneet tällä tuloksia. Miksi?

Jan Fennell on yksi omakohtainen suosikkini tällä "laumanjohtajuus-ajattelija" listallani. Häneltä on monet sadat, jopa tuhannet koiranomistajat saaneet apua, vain sillä, että hän on auttanut omistajat takaisin johtajiksi laumoihinsa.

(Jan Fennell on tutkinut nimenomaan susien käyttäytymistä, ei vangittujen, vaan vapaana olevien, ja löysi paljon samankaltaisuuksia koirienkin käyttäytymisestä, joita hän sovelsi sitten omaan arkeensa, löytäen rytmin ja tasapainon).

Miten, jos koko ajattelu on tyrmätty nykytieteellisellä ajattelukannalla?

Monet ongelmakoirakouluttajat sanovat, että koira tarvitsee auktoriteetin. Monien koirien ongelmat johtuvat siitä, ettei niille ole asetettu rajoja ja opetettu oikeita käyttäytymismalleja. Omistaja antaa nämä. Mutta uskooko murrosikäilevä koira piipertävää ja jopa hieman säikkyä omistajaa? Ei.

Miksi uskoisi? Tämä näyttää epävarmaa, pelokasta esimerkkiä. Miksi koira kokisi sellaisen ihmisen millään tavalla turvalliseksi ja varmaksi, sellaiseksi johon voisi turvautua ja joka antaisi mitään hyviä neuvoja ja oppeja?

Koira ei kuitenkaan muodosta perhettään pelkästään toisen koiran kanssa. Se on myös mahdottomuus, jos koira on ainoa lajinsa edustaja perheessä. Silti sanotaan, ettei koira voi muodostaa laumaa(/perhettä..?) ihmisen kanssa.

Koira täytyisi silti kasvattaa, ohjata, neuvoa, antaa rajat mitä ei ehdottamasti saa tehdä ja mikä on hyväksyttävää ja jopa toivottavaa. Tulenkin kysymykseen: Voiko toinen laji kasvattaa toista lajia jos laumaa (/perhettä) ei voi muodostaa?

Voi, koska näin on tapahtunut monta tuhatta vuotta. Käytännön tuoma tieto, kertoo siis vastauksen.

Nyt puhun pelkästään sitten omasta mielipiteestäni.

Mielestäni kasvatukseen tarvitaan auktoriteetti. Auktoriteetti ohjaa, neuvoo, antaa opit miten käyttäytyä, kertoo mikä on ehdottoman kiellettyä ja tuo turvan itsevarmalla ja johdonmukaisella kasvatuksella.

Monille sana johtaja tuo heti ensimmäisenä mieleen tämän mielikuvan: Koiraa koko ajan alistava, kurittava ihminen, joka kokee että koira yrittää koko ajan nousta johtajaksi, ellei sitä pikkuisen aina pamauta kuonoon tai heitä maahan.

Minulle sana tuo toisen mielikuvan: itsevarman henkilön joka osaa palkita ja opettaa oikean käytöksen, samoin kuin myös korjata koiran sen ehdottomasti väärin tekemistä asioista, koiran ja tilanteen huomioon ottaen.

Nykyään harva koira on oikeasti dominoiva, en itsekään koe, että jokaisella koiralla jolla on ongelmia, olisi johtajuusongelma. En edes ole varma, koenko, että mikään koira olisi "johtajan pallilla" tai sinne pyrkimässä, ehkä koen enemmän sen niin, että koiralla ei ole itsevarmaa ja johdonmukaista auktoriteettia, joka näyttäisi sille oikean tavan käyttäytyä, joten koira muodostaa itsellensä parhaakseen näkemänsä käytösmallit toimia tilanteissa.

Lopuksi kirjoitan tähän Jen Fennellin kirjasta "kuuntelen koiraani" pätkän, minkä koen olevan täydellistä ihmisen ja koiran luottamussuhdetta kuvaava tarina heidän elämästään, yhtenä kovana päivänä (pituuden vuoksi, pätkin sitä hieman, mutta en liikaa):

"Kun kävelimme eteenpäin, idylli muuttuikin yhtäkkiä painajaiseksi. Koirat olivat, niin kuin ne usein tekevät, ehtineet edelleni. Minulla ei ollut mitään sitä vastaan, koska tiesin, että ne tottelisivat, kun kutsuisin niitä. Ne hävisivät pikku hetkeksi näkyvistäni polun tehtyä mutkan oikealle, ja yhtäkkiä kuulin kiljaisun. Juoksin eteenpäin ääntä kohti ja melkein astin yhden spanielini päälle. Se oli Molly. Se kieritteli maassa edessäni, valitti ja näykki ilmaa hurjana. Kun katsoin eteenpäin, näin muiden koirien haukkuvan hulluna ja hyppivän niin ikään ympäriinsä. Kesti vain sekunnin, ennenkuin tajusin, mikä oli hätänä. Edessäni oli irivi mehiläispesiä. Niiden asukkaat hyökkäilivät parvi toisensa jälkeen koirieni kimppuun.

------------

Reagoin vaistomaisesti ja lähdin siirtymään autolleni niin nopeasti kuin voin. Olin pysäköinyt sen noin puolen kilometrin päähän. Etenemisemme oli tuskaisen hidasta. yritin huitoa käsilläni, mutta turhaan. -- En rehellisesti sanottuna tuntenut lainkaan, miten päähäni, kaulaani ja käsiini sateli mehiläisenpistoja. Painelin vain eteenpäin parhaan kykyni mukaan ja kompastelin samalla. Puoli kilometriä ei ole koskaan tuntunut niin pitkältä matkalta.

Lopulta selvisin autolle asti. Käteni vapisivat niin pahasti, että tuntui vievän iäisyyden, ennenkuin sain avaimen lukkoon. Avasin ensin takaluukun ja työnsin koirat sinne. Sitten hyppäsin ajajan paikalla, käynnistin ayton moottorin ja avasin ikkunat ja kattoluukun, jotta mehiläiset pääsisivät pakoon. Koirat olivat auton sisällä silmänräpäyksessä. Sitten painoin kaasua niin lujaa kuin uskalsin ja lähdin liikkeelle. Hämmästyksenei mehiläiset pysyivät kannoillamme auton ulkopuolella yli puolitoista kilometriä kapeaa pikkutietä ajaessamme.

---------

Kun soitin eläinlääkärille, hän oli samaa mieltä kuin minä, että se pitäisi tuoda vastaanotolle välittömästi. Toiset koirat olivat järkyttyneitä, mutta turvassa, joten pystyin jättämään ne kotiin lähtiessäni hoitamaan vakavimmin kärsinyttä uhria.

----

Simon (eläinlääkäri) tunsi minut ja koirani hyvin ja pyysi minua selittämään, miten kaikki oli tapahtunut. Kävin tarinan läpi, ja hän oli kauhuissaan. "Kauanko sinulta meni, ennenkuin löysit kaikki koirat ja keräsit ne taas yhteen?" hän kysyi. "Ne olivat varmaan hajaantuneet kaikkiin ilmansuuntiin". Vasta sitten minulle kirkastui, että kaiken sen kivun ja kaaoksen keskellä koirani olivat jääneet rinnalleni. Minulla ei ollut edes ollut aikaa tajuta sitä silloin paikan päällä. Olin vain pitänyt itsestään selvänä, että ne olisivat vieressäni, kun avaan autonoven, ja niin ne olivat.

----------------------------------------------------------

VOIKO olla hienompaa tarinaa koiran täydestä luottamuksesta omistajaansa. Tämä inspiroi minua aina yhtä paljon. En koe, että olisin lähelläkään samalla tasolla, mutta sinne on hyvä pyrkiä.