Muutamia asioita nyt tässä, koskien ihan blogia itseään, sen kirjoituksia, sen tyyliä, mun päivitystahtia, yleisesti teknisiä ja sisällöllisiä asioita.
Asioita mitkä on noussut ilmi (pääasiassa yhden foorumin blogi/kotisivujen arvostelu-aiheessa, mikä on musta ollut ihan järkevä paikka, sieltä saaden myös teknisiä neuvoja ja ajatuksia, miten saada toimivampi blogi, ulkonäölliset kysymykset onkin sitten ihan täysin mielipiteestä riippuvia):
A) Miksi minulla ei ole kuvia enempää blogissa?
-Koska minulla ei ole kameraa. Omistan vain ja ainoastaan kännykässä olevan kameran ja sillä yritän kuvailla mahd paljon kun muistan, että saan muistoja ja joitan asioita tallennettua mitä haluan muille ihmisille näyttää. Olen siis pääasiassa sen ja muiden ihmisten kuvaamisten varassa, ennenkuin ehkä joskus saan hommattua kunnon kameran.
Alkutekstien aikaan en omistanut edes sitä huonoa kameraa kännykästä, jossain vaiheessa minulla oli kamera lainassa, mutta sekin meni lopulta rikki poikki pinoon.
Joten, oletan että ihmiset nyt ymmärtävät kuvien laadun, niiden tylsyydenkin/kuvien määrän postauksien määrään nähden :)
B) Tekstien muuttuminen arkipäiväisemmäksi, minne jäi "asiapitoiset" tekstit?
-Jos lukee muutamia tekstejä taaksepäin, sieltä löytää lihaskunnosta, allergiasta, ja jopa pienistä ongelmista ja tokoilusta/treeneistä.
Mindin pelkoaggre on aika pitkälti käsitelty juttu, samoin kuin muutkin sen ongelmat. Ehkä ongelmista tulee kirjoiteltua kun niitä on ;)
En myöskään jaksa käsitellä aiheita, mitä käsitellään jo foorumeilla, ja mooonissa muissa blogeissa usein vielä samoilta näkökannoilta mitä itse edustan. Tuntuu vain kuin toistaisin, miksi ihmiset jaksaisivat lukea jo mitä ovat varmasti muualtakin lukeneet? Olisihan niitä aiheita ja onhan mulla tuolla kk sitten stressin ja hellyyden välisestä tutkimuksestakin otettu kantaaottava kirjoitus.
Blogi on ulkonäöllisesti ehkä joitakin miellyttävä ja joitakin se ei niin inspaa. Henk.koht. ei sinänsä kiinnosta :D Mä tykkään, se on pääasia. Sen toimivuus teknisesti on lukijoiden kannalta tärkeämpää, kunhan se ei aivan silmiä kirvele kun sivun avaa. Ja tällä hetkellä nämä sivut toimii minusta ihan hyvin, tai ainakin yritän pitää mahdollisimman simppelinä, en tosiaan kaipaa itse niin suuresti mitään sälää.
Toki, koska lukijoiden takia tätä (myös) kirjoitetaan, niin kaikki vinkit, valitukset, vitsat ja kehumiset otetaan vastaan. Marmatukset ja onnittelut, itkut ja surut ja kysymykset ja utelut.
Laitan nyt loppuun vielä kuvan miten Mindi viettää hellepäiviä sisällä!
Ja miltä Valdo näyttää kun se ei nuku vaan katselee mitä Mindiä kuvailen