Uusi kumppanuus

Niinkuin edellisessä kirjoituksessa kerroin, niin Mindi ei tule olemaan ainoa eläin talossa enää kesäkuussa.
Me muutamme Vantaalle poikaystäväni luokse jossa asustaa ihastuttava musta Rontti-kissa.

Rontti-kissa on mukava, seurallinen, ei hyökkäile päälle yhtäkkiä ja kovin ääneään käyttävä kun haluaa mm. ruokaa tai huomiota. Se on jopa tottunut koiriin ja on pääasiallisesti rauhallinen niiden kanssa, paitsi jos ihan nenänsä liian innoissaan tunkevat liian lähelle.

Mindi......ei tiedä mikä Rontti on tai miten siihen pitäisi suhtautua. Onko se saalis, leikkilelu, vihollinen, pelottava vai ehkä uusi kaveri talossa?
Mindin ja Rontin ensimmäinen viikko (minun hiihtolomalla) meni miten meni. Oli tosi hyviä hetkiä kissan ja koiran välillä ja toisaalta sai kiroilla koiran ja kissan molemmat alimpaan helvettiin. Mindi väistäisi kissaa jos se tulisi päin hitaasti mutta varmasti. Mutta usein kissa lähtee juoksemaan, välillä tuntui jopa että ihan kiusaksensa!

Selkeästi tarvitsevat aikaa ja seuraavalla kerralla hoidetaan hommat vähän eri tavalla. Tämä oli mulle ja miehelle ihan uniikki-tilanne joten moni asia oli hyvin uutta ja ihmeellistä eikä aivan kaikkea tehty aivan täydellisesti :D
Mutta saimme neuvoja ja vertaistukea kaverilta ja toki tännekin saa kertoilla omia kokemuksia ja mahdollisia neuvoja, mitä tekisi epävarman ja vietikkään koiran kanssa kun se kohtaa eläimen sisätiloissa jonka kanssa sen pitäisi myös asua yhdessä :)

Siellä päin oli myös suht. lähellä tämän näköistä lenkkeilymaastoa. En pistä pahakseni :)

Sometimes you have to think about just yourself

Ja näin kävi Valdon kanssa.
Moni on jo muualla mahdollisesti huomannut ja jopa kysynyt Valdon puuttumisesta, mutta usea ei. En ole myöskään mitenkään pystynyt kirjoittamaan tänne, koska tiesin että en voisikaan jatkaa tänne, ennenkuin kerron Valdon kodinvaihdosta, enkä ole tähän mennessä vielä pystynyt siihen. Nyt yritän.

Minulla oli ollut jo pitkään, lähemmäs vuoden, olo että kaikki ei ole hyvin. Valdo oli ihana koira, se oli tottelevainen, se ei räyhännyt, se oli sosiaalinen ja kaikki rakastivat sen luonnetta ja persoonallisuutta, niin minäkin. Silti V:n omistaminen ei tuonut minulle samalla tavalla iloa. Jos voi koiranomistamisesta sanoa, niin "se jokin" puuttui.

Marraskuussa 2013 otin kasvattajaan yhteyttä, sanoen että uskon Valdon (ja minun) parhaaksi olevan uuden kodin löytäminen. Kasvattaja ymmärsi täysin, halusi parasta minulle ja Vadolle, mikä oli todella helpottavaa kuulla. Syyllisyys riivasi minua koko ajan, miksi en voinut tarjota parasta, miksi en halunnut pitää V:tä enää, miten olin päätynyt tähän, miksei minusta ollut paremmaksi.

Valdosta luopuminen oli varmasti vaikeinta, mitä olen elämässäni joutunut itsenäisiä päätöksiä tekemään. Se oli silti parasta minua ja koiraa ajatellen.

(c) T.S. Viimeisiä kuvia V:stä

Jos jotain hyvääkin kaikesta huolimatta: Mindi ei ole Valdoa kaivannut. Se nauttii jälleen yksinvaltiaana olemisestaan (mitä se ei tule olemaan kovinkaan pitkään..myöhemmin siitä, mutta kaikki tuomitsijat voivat heittää sotakirveensä hautaan, ei toista koiraa!) ja kaikesta huomiosta mitä saa.
Huomaa kuitenkin, miten stressaavaa loppuaika oli minulle, koska välit Mindiin on nyt paljon paremmat. Siitä tietää, että oma hyvinvointi on parempi, että ratkaisu oli myös oikea.

Me olemme nyt (hetken) Mindin kanssa kaksin ja nautimme tämän alkukevään siitä :)