Äänettömän suhteen testaus käytännössä

Koiran ja omistajan välinen suhde on paljon käskyjä ja rajoja koiralle. Ja se on hyvä asia, ilman rajoja koira on kuriton ja lenkillä koira saattaa olla hämmentynyt jos ei saa ohjeita omistajalta.

Mites sitten kun ei ole ääntä?
Mulla lähti ääni kokonaan, nyt jonkin viruksen ansiosta. Minusta kuuluu pientä pihinää kun yritän sanoa mitään Mindille, varsinkaan jos haluaisin yhtään korkeammalla äänellä kehua. Nah-aa, ei onnistu.

Mun ongelma onkin että käskytän pääasiassa äänellä, annan ohjeet ja neuvot äänellä. "Tassu" on että hihna on tassun alla ja se pitää nostaa, "toinen puoli" on vaihtaa puolta minusta millä kävelee ja "älä viitti" on ohjeena Mindille ettei tarvii välittää koirasta joka haukkuu toisella puolella katua.

Me testataan nyt meidän suhdetta ihan kunnolla, ja ilokseni oon vielä tässä kohta vuorokauden aikana saanut ihan hyviä tuloksia. Eilen vielä tosin lähti vähän ääntä, mutta nyt ei sitäkään. Oon joskus sanonut että Mindi tuntuu joskus toimivan ihan ajatuksella, nyt se on tosissaan näyttänyt merkkejä siitä, kun en ole voinut sanoa ohjeita ääneen. Näytän varmasti samat eleet kehollani ja Mindi ottaa ja lukee ne heti kun ne huomaa (eihän selässä vain ole silmiä).

kävi se ihan uimassakin keppiä hakemassa

Ei tässä muuta, käytiin eilen kaverin kanssa puistossa ja Mindi heitti kunnolla talviturkkinsa :)

näin käy kun kuivataan

Itsetunto Isolla Iillä

Koira on onnellinen monesta asiasta: ruuasta, liikunnasta, seurasta, niin ihmisten kuin eläinten, puuhailusta, haistelusta, uusista leluista ja suosikkitempuistansa. Millään niistä ei ole kuitenkaan väliä, eikä koira ole ns. ihmisten määritelmän mukaan onnellinen, jos koiran itsetunto on huono.
  Ei, koiraa ei voi inhimillistää, mutta sillä on myös jonkinasteinen itsetunto, itsevarmuus joka alkaa muodostua jo heti pienestä pennusta asti. Se kasvaako se, tuleeko siitä normaali, määrittyy koiran luonteen ja ulkoisten asioiden kautta. Koiran herkkyys tai kovuus ottaa negatiivinen ja postiivinen kokemus elämässä vastaan vaikuttaa siihen miten, noh, herkästi tai kovapäisesti koira reagoi ja muistaa asiat. Ulkoisina ärsykkeinä on ihmisen ja muiden eläinten luomat tilanteet, onnistumiset ja epäonnistumiset.

Koiran itsetuntoa voi siis kohottaa tai talloa. Jos koiran, varsinkaan pennun, ei anna ikinä hyviä kokemuksia ja varsinkaan kokemuksia missä koira itse kokisi onnistuneensa, voi olla että koirasta kasvaa epävarma. Epävarma koira myös käyttäytyy epävarmasti, arvaamattomammin ja on mahdollisesti ahdistunutkin.

kuva googlesta

Useimmat onnistuvat kyllä tässä pennun kasvatuksessa. Mutta entä sitten kun koiran itsetunto on nollissa, pohjalla, murskattuna.

Tästä lähtee Mindin ihan ikioma osuus. Moni on varmasti lukenut M:n tarinan minulle saapumisesta, olosuhteet missä se oli kasvanut ja lähtöisin. Jopa monet ongelmat kuvailin ja kerroin ja mitä olin niihin paljon panostanut, että ne myös loppuisivat.
Mielestäni en koskaan kuitenkaan kuvaillut Mindin itsetuntoa, tai lähinnä kuinka se puuttui.

Ehkä kaikkein järkyttävin osa oli, että Mindi ei osannut leikkiä. Siis sitä tavallista asiaa, mitä muut koirat tekevät päivittäin, jopa itsekseen mieluusti. Jahtaavat palloa, "raatelevat" leluansa, heittelevät ilmaan ja pyytävät usein jopa ihmisen mukaansa.
Mindi ainoastaan jahtasi hieman palloa, mutta kovin nopeasti katsoi heti peräänsä, kuin kysyen "onkohan tämä sallittua". Se saattoi tarttua leluun ja melkein jopa purrakin sitä, kunnes päästi irti nopeasti, kuin olisi saanut sähköiskun siitä. Minun oli itse edes turha yrittää leikittää ja tulla mukaan, kun lelu pääsi heti irti suusta jos edes hipaisin sitä.

Tästähän piti vain lähteä leikkimään, kuin aivan pikkupennun kanssa. Rakentamaan luottosuhde ja koiralle parempi itsetunto onnistumisten kautta. Ja kun leluilla leikkiminen oli aika könkköä, mehän ruettiin naksuttelemaan. Naks tuosta ja naks tästä. Välillä oli ihan sama mitä M teki, se sai palkan. Se sai tietoonsa, että kaikki mitä se tekee, ei ole rangaistava, vaan jopa palkittava asia. Se sai itseluottamusta aloittaa asioita (joskus liikaakin, mutta mieluummin riehuva koira kuin apaattinen).

Sitä kautta kun M:n itseluottamus kasvoi, pystyi aloittamaan myös leikit lelujen kanssa. Ihan aluksi vain sillä että otin kiinni lelusta ja päästin heti irti hirmuisten kiljumisten ja ihkutusten kera "jes olet voittaja Mindi!". Samalla tavalla kuin taistelutahtoa voidaan kasvattaa pikkupennulla: antaa sen voittaa, paljon ja usein. (Yksi syy miksi en ole PeVi:n fani, on että heidän ajatusmaailman mukaisesti koira ei saa tehdä aloitteita tai voittaa leikkejä).

Tässä teille videokuvaa Mindistä nyt aivan pari päivää sitten kuvattuna. Pointti ei ole tokotreenit, vaan miten se leikkii, rennosti, iloisesti, taistelutahtoisesti ja haluten lisää.



Itsetunnon kasvatus ei ole nopea prosessi. Sillä välin kun räyhäämisen ja aggressiivisen käytöksen voi saada nopeastikin korjattua oikealla tekniikalla, itsetunto, joka on jo alhaalla, vie aikaa. Siihen liittyy hyvin usein koiran epävarmuus, mahdollisesti pelkäävä, ja esim. M:n tapauksessa jopa pelkoaggressiivinenkin käytös. Tämän takia minusta on tärkeää, aggressiivisen käytöksen ilmetessä, aina sulkea pois epävarmuus ja pelko, sillä se viittaa heti koiran ja omistajan huonoon suhteeseen tai koiran huonoon itsetuntoon kohdata asiat.

Lähteitä käytän tässä vain lähinnä tukemaan minun tekstiä. Ajatukset olivat ihan minun, jo ennenkuin luin tekstit. Yllätyksekseni jopa hra Millan oli samaa mieltä minun kanssa ;)

Kuinka kohottaa koiran itsetuntoa (englanniksi) 
Salme Mujunen, koira "ekspertti" Suomesta
Cesar Millanin tapaus pelokkaasta koirasta (englanniksi)

"Kun luotat itseesi, voit luottaa koiraasi
Kun koira luottaa itseensä, se voi luottaa sinuun."

-Salme Mujunen, linkistä

Bodybuild or not to build

Mä olen aina ihaillut koiria joilla on lihasmassaa. Tykkään greyhoundeista joilla on ihanat sprintterin muskelit ja pitt bulleista jotka näyttää siltä että voisivat vetää autoa perässään.
Unelma on että joskus vielä saan sellaisen koiran jonka lihaksia saan kasvattaa, olen pinnallinen, tiedetään!

Miksi Mindillä ei ole sellaista kehoa? Sille ei vaan tule lihakset samalla tavalla. Sitä voi selittää että se on narttu eikä dallujen geenit yleensä loista sellaisella sprinttilihaksistolla kuin nämä perinteisemmät rodut. Uroksilla kyllä (esim. V:llä ne tuntui vain popsahtelevan tuosta noin vaan sinne sun tänne mutta lihasjumit oli sitten toinen ongelma) dalluillakin tulee ihan "näyttävät" lihakset joillekin, ihan sitten geeneistä riippuen.

Mindin lihaksia on hankala muutenkaan pelkästä sivusta kuvata, kun väritys on mikä on

Mindi ei edes tunnu jumiutuvan mistään. Se voi ravata pyörän vierellä monta kilometriä (normaalisti mennään sellainen 4-10km pyörällä) ja jopa jotkut pätkä laukaten kun se niin haluaa nostaa vauhtia.
Canicrossia juostessa lenkkien pituudet on siinä 2-4km välillä ihan oman huonon kestävyyskunnon takia (uups) ja toki laiskan 60kg painavan omistajan vetäminen on raskaampaa kuin pelkkä ravaus omalla painolla.

nykyinen lihaksisto näkyy kyllä oikeassa valossa/varjossa

Mindin joustavuudesta oon aikaisemminkin kirjoitellut, se vaan venyy ja venyy ja ravaa nykyään hitaassakin vauhdissa ja seuratessa. Eikä sen takia tarvitse huolehtia mitä liikuntaa voi kokeilla kun ihan kaikki on ok ja koira palautuu nopeasti kaikesta mitä on tähän mennessä kokeiltu (mökillä 8h juoksua, agility, canicross, pyöräily, uinti..).

Jos kuitenkin ottaisi tavoitteeksi nyt kesällä koettaa kiinteyttää itseään ja samalla katsoa lähteekö Mindillä kasvamaan lihaksisto vai pysyykö se tällaisena pitkän matkan juoksijana.
Don't get me wrong, minusta on hyvä että M:llä on hyvä lihaskunto pitkällä matkalla ja se on enemmän slimmiä maratoonari-mallia. Haluan vain kokeilla, kehittyykö siitä muskelimasaa.

eturinnan "lihaksistoa" 

Varustehifistelyä osa1

Asiat aina johtaa toiseen ja kolmanteen, niin kävi tänäkin aamuna kun irtokoira syöksyi rivitalon pihalta haukkumaan Mindiä metrin päähän.
Siinä yrittäessä rauhoittaa Mindiä hurjan uhkaavalta räkyttävältä sheltiltä ja pitäessä pannasta kiinni, mietin miten paljon ärsyttää ettei panta istu ihan täydellisesti vaan venyy melkein korvien yli pois päästä. Mindi on pieni Houdini, se on joskus täysin tukevasta ja istuvasta nahkapannastaan päässyt irti, monesta puolikuristavasta ja jopa kuonopannasta, joka on silti kaikkein turvallisin vaihtoehto kun ohitukset ei ole vielä sata varmoja.

Joten, kun kaveri kysyi lähdenkö shoppailukaveriksi (ja lähdinhän minä) ja kauppakeskuksessa tuli koiraliike vastaan, päätin käydä katsomassa sattuisko löytymään hyvää kokoa olevaa nahka/nylon leveää pantaa jykevine kiinnityksineen ja renkaineen.

Tuloksena lähti 30e Jokke-merkkinen panta jonka sisäpuoli on nahkaa ja ulkopuoli kirkuvan oranssia nylonia(?). Leveydeltään n.4cm. Ei hurjan paksu kuitenkaan. Hinta vähän kirpaisi opiskelijabudjettia, mutta pitäähän koiralla hyvä panta olla. Vaikka oltais me pärjätty ilmankin..

Ylpeä koira uusi hieno panta kaulassansa

My dog the sitter

Kuka nyt ryhdikkäästi (tai iloisesti) haluaisi istuskella.

My dog the hoarder

Mindi on hamstraaja. Jos se olisi ihminen ja asuisi yksin, olisi joku tuttava hänet ilmoittanut Himohamstraajat-ohjelmaan mukaan koska talo olisi täynnä kenkiä ja vaatteita. 

Hamstratut vaatteet kerätään pääsääntöisesti omaan petiin jonne menee kengät eteisestä, vaatteet muilta huonekaluilta ja esim. pyykkikorista jos ovi on auki. 

Syy, miksi Mindi näitä keräilee, on kohta viiden vuoden jälkeenkin vielä auki niin minulle kuin toisinaan tuntuu että itse hamstraajallekin. Vaatteet kerätään kun on tylsää, kun joku vieras tulee liian lähelle vaatetta, kun jää yksin kotiin, kun haluaa nukkumaan pitkän lenkin jälkeen. Melkein siis mikä tahansa tapahtuma tai tylsä hetki elämässä voi tuoda ilmi tämän ilmiön miksi minulla on enemmän karvoja vaatteissa kuin kissanomistajilla joilla on kymmenen kissaa ja hamsteri. 

Se tuntuu kuitenkin rauhoittavan ko. hamstraajaongelmaisen. Tuttu ja turvallinen tuoksu? Mitä aromirikkaampi, sen todennäköisemmin se kerätään tuolilta petiin ja asettaudutaan päälle. Vieraissa paikoissa on vain pakko tyytyä siihen mitä saa. 

Mindi oli hoidossa ja keräsi hoitajan kaikki kengät vierellensä. 

Mutta hajuissa on selkeä prioriteettijärjestys. Esim. jos olen porukoilla käymässä, ensimmäisenä lähtee minun kengät ja jos niitä ei ole saatavilla, niin sitten äidin kengät, muttei ikinä isäpuolen tai muiden kenkiä raahata. 

Asialla ei ole suurestikaan varjopuolia, mutta jos niistä muristaan yhtään, ne kerätään pois. Joskus ne kerätään muutenkin pois, viimeistään pyykkipäivänä tai kun etsin toista kenkäparia aamulla kiireessä ennen kouluun lähtöä.

Ainoa ratkaisu tähän olisi että mitään vaatteita ei olisi näkyvillä niin että niitä saisi otettua ja raahattua petiin. Olen laiska ja köyhä ja asia ei häiritse minua joten vasta Vantaalle muuttaessa asiaan tulee ehkä jotain muutosta. 

Nyt saakoon vielä hamstraaja keräillä armaita vaatteita(ni).

                             

Kuvaa ottaessa eläintä ei vahingoittettu mitenkään