Rakas,
et enää kärsi.
Annoin sinulle paljon,
mutta annoit minulle vielä enemmän.
Nyt sinun on hyvä olla,
ei enää kipuja, vain palloja.
Et koskaan unohdu.
Rip Mindi 21.12.2016

Spindi the lost dog

Tämä tulee olemaan viimeinen kirjoitus tähän blogiin ja kun aikaa on mennyt tarpeeksi, poistan tämän blogin kokonaan. Syitä siihen on monia ja niistä osan tulen tähän selittämään. 

Katselin että on mennyt öbauttirallaa vuosi viimeisestä kirjoituksesta, ja taukoja on ollut muutamaankin otteeseen. En ole ideaalein bloggaaja kun kirjoitan täysin inspiraation ja fiiliksen mukaan.

Miksi juuri nyt?

Koska elämä on aika hyvää, eikä siitä saa oikein itselle mielekkäitä blogikirjoituksia. Mulle kirjoittaminen blogiin on jonkinlaista ongelmanratkontaa ja ajatuksenpurkua näkyville itseä varten, samalla kun sen laittaa muille esiin, jos siitä joku jotain saisi irtikin. 

Mä voisin ottaa kuvia kun käydään Mindin kanssa pyörälenkillä, tai kun mennään ihmettelemään yhdessä kasvimaata. Ja itseasiassa näin tapahtuukin, mulle ei ole vain mitään halua jakaa sitä enää näin julkiselle sivulle sen kummemmin. Tämä on varmaan se painokkain syy. Sosiaalinen media ja koirapiirit on yksi kakkapökäle tuulettimessa jos tarpeeksi mehevä juoru on liikkeellä. Tämä on yksi askel irtaantumiseen. 

Otsikosta: Meidän elämä kääntyi aika nurinkurin kun erosin viime syksynä avomiehestä ja aika heti perään löysin uuden miekkosen jonka kanssa sitten laitettiin aika nopeasti hynttyyt yhteen. Tämän myötä meidän (minun ja koiran) sosiaalinen elämä teki kuperkeikan ja yhteisessä asunnossa on ollut vierailijoita enemmän kuin minun yksin asuessani n.4-5vuoden ajan ikinä. 

Mindiin tämä on tietysti vaikuttanut positiivisesti kun jokainen uusi vieras on ollut koirien kanssa ikänsä tekemisissä ja ymmärsivät Mindin epävarmuuden. Uuden ystäväpiirin ja perheen myötä koira sai uuden lempinimensä Spindi, koska kaikessa pitää olla aina mukana, mieluiten vauhdilla (speed+Mindi). Spindistä on kuoriutumassa pikkuhiljaa seurapiirien kuningatar ja ihmiset kehuvat aina koiraa. 

Joku alusta asti meidät "tuntenut" tai muualla seurannut/lukenut foorumeilta, tietää että Mindi ei ole ollut helppo koira. Ja vielä vähemmän minä olen ollut helppo omistaja. Mä olen tehnyt virheeni Mindin kanssa, mutta myös antanut itselleni anteeksi ne ja "moved on". En voinut jäädä märehtimäänkään niissä (lopulta, hetken aikaa kerkesin kieriä itsesäälissäkin, olenhan vain ihminen). 

Nykyään tunnistan ja tiedostan heikkouteni, rakennan itseäni joka päivä, mutta en painosta itseäni minkäänlaiseen kiitonousuun, joskus takapakkikin kuuluu asiaan. 

Mindin lenkkeily oli ensimmäisen kahden-kolmen vuoden ajan helvettiä räyhäämisen, vetämisen, sinkoilun, ihmisille haukkumisen ja päin hyppimisen takia. Samaan aikaan vieraille haukuttiin tuntikausia sisällä ja arimmat vieraat välttivät koiraa kuin ruttoa, mikä tietysti oli omiaan ruokkimaan koiran pelkoa (eikä minun panikoiminen ja yritys kontrolloida jokaista asiaa auttanut paljoa). Tämä on tiivistys. Mä olen itkenyt tuon koiran (ja itseni) takia varmasti yhtä monta kertaa kuin olen itkenyt tyhmien poikaystävien takia. Se on paljon. 

Hyvä pieni tarina miten nykyään esim. reissut sujuu:

Me lähdettiin muutamaksi päiväksi käymään ystävien luona. Yli puolen tunnin bussimatka junalle, junamatka on 2h ja vielä odottamista bussiin joka on taas sen 10-15min. Ja sama tietysti takaisinpäin tullessa. Paikanpäällä oli vaihtelevasti 3-5 ihmistä, 1 pupu, 1 emokissa ja 5 pentua, toinen uroskissa, hamsteri ja tietysti Spindi. 

Koko reissun aikana Mindi:

- Haukahti kerran junassa koiralle (joka muuten haukkui ensin meille)

- Haukahti 5 kertaa  kahdelle uudelle ihmiselle (3 ja 2 haukkua per naama) jonka jälkeen oltiinkin jo sylissä nuuhkimassa ja nuolemassa poskea)

- Sai ainakin 4 kertaa käpälää emokissalta kun meni liian lähelle pentujen huonetta (iso talo, yhtäkään naarmua ei löytynyt, henkiset vammat ulottuivat varmaan egon kolahdukseen)

- Vietti aikaa itsekseen ulkona luun, ruoan, veden, kärpästen ja minun vaatteideni (kts. My Dog the Hoarder jos ei avaudu) kanssa, säävarauksen mukaan. 

- Otti rennosti jos jouduttiin odottamaan bussia/junaa (max 1h oli)

- Nukkui matkustaessa sylissä tai lattialla vaikka heti toisella puolella oli ruma röhisevä mopsi tai leluja päin heittelevä lapsi 

- Luotti minuun, eikä ottanut asioita omiin tassuihinsa.

Me ollaan päästy pisteeseen jossa mun koira on tottelevaisempi kuin useamman täälläpäin liikkuvan koirat. Se saattaa joskus haukahtaa takaisin  vierestä ohi menevälle koiralle joka riehuu tai ihan nurkan takaa nenän eteen tuleva räyhäävä koira kyllä säikäyttää niin Mindin kuin minutkin. Mutta tilanteet ei jää päälle enää koskaan ja saan Mindin lähes heti käskyn alle. 

Se ei ole karannut teinivuosiensa jälkeen ja pystyn pitämään sitä meidän pikku etupihalla (portti ja aidattu tosin) ilman että yhdellekään remonttimiehelle tai ohikulkevalle naapurille edes muristaan. Uusien ihmisten kanssa se haukahtelee (riippuen missä ollaan ja kuinka hektinen tilanne on) hetken ja max. 3minuutin kuluttua se menee uteliaasti ja rennosti haistelemaan. Viimeisimmäksi se änkesi syliin itse kahden haukahduksen jälkeen ja antoi poskipusuja, vieras oli siis kävellyt viereen istumaan 10s sitten. 

Mä olen hyvin tyytyväinen tähän tilanteeseen, eikä sillä, etten koko ajan jatkaisi parempaan ja kehittäisi itseäni, varmasti jatkan sitä, mutta oli hauska huomata että elää nykyään sitä "normaalia koira-arkea", eikä esimerkiksi tarvitse vältellä ruuhkalenkkiaikoja. 

Mutta minä en myöskään tule ikinä pyrkimään täydellisyyteen. Mua ei haittaa satunnainen haukahtelu lenkillä, tai että Mindi innoissaan poukkoilee hihnassa pitkän työ/koulupäivän jälkeen päästessään pihalle. Minkäänlainen niuhottaminen ei ole selkeästikään minua varten ja olen paljon stressivapaampi näin, (sitä myötä myös koira tietysti) kun en jokaista koiran nykäystä hihnassa tai muuta "perseilyksi" laskettavaa koe minään uhkana mun auktoriteettia vastaan. Se tottelee kyllä silloin kun käsketään. Riittää minulle. 

Ihmisistä se saa pitää jos on pitääkseen, toimeen pitää tulla ja eläinlääkärin käsittely onnistuu mainiosti, vähän epätyytyväisyyttään ilmaisten ehkä. Muiden koirien kanssa ei tarvitse tulla toimeen jos ei kemiat vaan kohtaa. Sietää niitä pitää samassa tilassa ja esim. vaelluksen tyyppisissä tilanteissa myös tulla toimeen isolla alueella (mutta saa pitää oman henkilökohtaisen hajurakonsa ja ilmoittaa siitä). Treffaillaan turvallisia tuttuja koiria ja uusia otetaan vastaan piiriin sitä mukaa mitä ilmaantuu. 

Kuuden vuoden taipaleen jälkeen Mindistä (ja omistajasta) on kuoriutunut oikein mukiinmenevä seurakoira. Sen kanssa saa vielä tehdä töitä ja pitää saman tiukan linjan, mutta nyt se istuu oikein hyvin minun (ja perheeni) elämään. Tämä blogi on omalla tavallaan auttanut tässä prosessissa, oon saanut jäsennellä ajatuksia ja metodeja, jakaa paskoja kokemuksia ja onnistumisia. Hyvin laiskasti tosin, mutta oman osani! 

Mua saa tulla nykäsemään hihasta jos joku tunnistaja tunnistaa. 

ps. Mukaan elämään tulee Mauno-Eerik syys-lokakuussa, joka heti ensimmäisellä kohtaamisellaan (viiden viikon ikäisenä), 30cm päästä Mindistä, sähisi heti ja antoi käpää :3 

 The End.

Naksutinkoulutus eli clikkertraining eli clikkaaja eli..

8 vuotta olen harrastanut naksutinkoulutusta. Niinkuin jo kerron kirjoittajan esittelyssä, aloitin naksuttelemaan luettuani Unien Hevonen-kirjan. Kirjassa nuori tyttö löytää sattumalta hevosen jota omistaja käsittelee hyvin epäilyttävin metodein. Hevonen näyttää vauhkolta ja pelokkaalta. Tytöllä ei ole mitään sen suurempaa käsitystä hevosista, ratsastuksesta puhumattakaan, mutta hän silti ottaa tehtäväkseen kuntouttaa hevosen. Monien kuukausien ajan, tämä tekee luottamussuhdetta hevoseen naksutinkoulutuksen avuin. Kauhea itku tottakai pääsee lopussa, kun hevonen myydäänkin lopulta muualle.

Toisessa kirjassa onkin sitten jo kyse koirista. Vaikka aloitinkin naksuttelun luettuani vain ensimmäisen osan. Jatko-osassa Koira Vailla Kotia, tyttö saa käsiinsä hyvin raa'asti käsitellyn koiranpennun joka on äärimmäisen arka ja huonossa kunnossa. Hän pääsee kuntouttamaan koiraa ennenkuin sille löydetään lopullinen koti. Ah, mikä itku pääsi taas kun koirasta piti luopua uuteen kotiin.

--------------------------------------------------------

Nykyään vieläkin kuulee monelta "naksutinkoulutus, mitä se on?" "Palkataanko koira naksuttimen äänellä?" "Ihan höpönpöppöä ja hifistelyä" lauseita, kun kertoo naksutinkoulutuksesta.

Ajattelin siis ihan vain koota peruskattavan kysymys-vastaus-listan tänne, UKK, niin sanoakseni:

-Mihin naksutinkoulutus siis perustuu ja miten se toimii?

Se on Karen Pryorin kehittelemään tekniikka "clickertrainingiin", joka perustuu operanttiin ehdollistamiseen, jota käytettiin alunperin delfiinien kanssa.

Periaate on simppeli: Eläin ehdollistetaan ääneen niin että ääni=palkka (pääasiallisesti parhaana palkkana toimii ruoka). Eläimet ovat siitä yksinkertaisia, että hyvin, hyvin usealle eläimelle toimii operantti ehdollistaminen. (mm. kissoille, koirille, delfiineille, miekkavalaille, linnuille, apinoille, alpakoille jne. Listasin kaikki eläimet joita tiedän opetettaneen naksutinkoulutuksella).

Kun koira on ehdollistunut äänelle, sitä voidaan alkaa kouluttaa tällä. Naksutinkoulutuksen yksi perusideoita on, että koira tarjoaa itse, ilman ohjausta, toimintaa josta ihminen voi naksauttaa ja näin kertoa että se teki juuri naksauksen kohdalla oikein/haluttuun suuntaan.

Esimerkkinä käytän lähes aina samaa yksinkertaista kosketuskeppiä koskettamista:

-Ota koira lähelle (se luultavasti tulee lähelle jo ruuan haistettuaan), ota naksutin ja keppi toiseen käteen, palkka toiseen.

-Älä tee mitään keppiin viittaavia liikkeitä, mutta pidä sitä jotenkin koiran naaman tasolla.

-Kun koira vilkaisee keppiin=> naks=> palkka. Koiralle luultavasti hyvin nopeasti muodostuu ajatus: Kun katson keppiä, saan ruokaa.

-Kun halutaan siirtyä koskemiseen, ei enää katsominen riitä. Koira luultavasti tarjoaa ensin katsomista, koska siitä on ennen saanut palkan. Kun koira liikauttaa päätään, pienestikin, kepin suuntaan=> naks => palkka.

-Lopulta koira jo luultavasti tällä tavalla osaa koskettaa kohta keppiä, eikä se vaadi useimmiten kuin muutamia toistoja.

Tämä on myös ns. sheippausta. Pikkuhiljaa toiminto pieneksi pilkkoen, edetään kokonaista liikettä/toimintaa kohti.

Naksutinkoulutuksen pääperiaate ja toimiminen on aikalailla tässä.

-Miksi naksutinkoulutus olisi muka parempi, kuin rangaistukset tai pakotteet?

Naksutinkoulutuksella on paljon vaikeampi saada aikaan vahinkoa, kuin rangaistuksilla, joiden mukana koirasta voi tulla helposti passiivinen ja omistajaa pelkäävä eläin. (Silti, itse en ole totaalisesti vastaan rangaistuksia, on joitain ehdottomia asioita, mitä ei vain saa tehdä kuten pöydälle hyppiminen, toisen koiran päälle käyminen yms joista seuraa rangaistus [Prkl, niskasta pois, jne koirakohtaisesti aivan]. Pakotteetkin ovat oikeaoppisesti ja koiran mukaan mentäen hyväkin metodi, mutta ne ovat väärinkäytettynä yksi helvetti koiralle).

Ainoat ongelmat, mitä naksutinkoulutus voi aiheuttaa, on että omistaja vahvistaa väärää käytöstä tai että koira lihoo ruuan määrästä.

Naksutinkoulutuksen etuja on mm. a) koira saa itse omalla toiminnallaan ja päättelyllään palkan=> kohottaa itsetuntoa ja koiran motivaatiota työskennellä b) tämä on helppoa ja nopeaa koulutusta c) hyvin eläinystävällinen koulutusmetodi, ja lista voisi jatkua ja jatkua.

Itse pidän kuitenkin pääpointtina nimenomaan a) kohtaa. Se ilo, kun koira saa aina uuden jutun juonen päästä kiinni, mikä näkyy sen silmistä, on jotain niin kaunista ja ihanaa katseltavaa, ettei siitä voi olla pitämättä.

-Voinko aloittaa naksutinkoulutuksen heti kun koira tulee kotiin?

Voit. Mitään estettä sille ei ole ;)

-Mitä jos koira ei tarjoa mitään toimintoja?

Yleinen ongelma niillä koirilla, joita on monien vuosien ajan koulutettu perinteisillä "peppu-työntämällä-maahan ja palkka"-menetelmillä. Koiran ei ole itse annettu ajatella, mistä se voisi saada palkan.

Helpoimmat ratkaisut ovat:

-ylempänä neuvottu kosketuskeppi-harjoitus (koska se on sen verran mielenkiintoinen, että koiraa lähes pakostakin se vähän kiinnostaa)

-"luovu"-käsky, eli nyrkissä olevista makupaloista luopuminen, koska koiraa yleensä kiinnostaa ruoka, ja siitä nenän irrottaminen on toiminta.

-Ja viimeisenä: jos koira ei oikeasti tarjoa mitään toimintoa, tarkkaile silti tarkkaan sitä. Jo hännän heilutus, silmien kääntäminen, korvien kääntäminen, asennon vaihtaminen kaikki ovat toimintoja. Naksuttele niistä. Koira ei aluksi tiedä, mistä naksutellaan, mutta se rupeaa tarjoamaan toimintoja, joista voi sitten alkaa poimia mieleistään ja sheipata sitten vaikka tempuksi ;)

-Voiko naksutinta käyttää muutenkin apuna?

Tottakai voi. Sillä on helppo merkata milloin koira teki juuri silloin oikein. Makupala harvoin ehtii koiran suuhun, juuri oikealla hetkellä.

Plus naksutin on neutraali ääni, joten jos omistajan tunnetilat eivät vaikuta (vaikka koiran kouluttamista kiukkuisena/turhautuneena ei nyt kyllä suositella muutenkaan!), mutta vaikka flunssassa apu on suuri.

Ei siis tarvitse olla naksutinkouluttaja jotta saisi käyttää naksutinta.

-Voiko koiralle naksautella monista asioista yhtäaikaa?

Sanoisin itse yksinkertaisesti että lenkillä: kyllä, kouluttaessa:ei. Eli voi ja ei voi.

Itse lenkillä naksauttelen oikein kulkemisesta, toisista koirista, ihmisten ohittamisesti jne. Enkä erittele, että yhdellä lenkillä vain ihmisistä, toisella koirista.

Mutta jos koulutan sisällä/treeneissä, pidän aina yhden asian opettelun välissä tauon jos aion tehdä seuraavaksi jotain muuta. Puhun "naminyrkeistä"(=sopiva määrä nameja nyrkissä, jotta toistoja on tarpeeksi, mutta jotta namit pysyvät kädessä vaikka niitä sieltä antaisi koiralle :D), yleensä yhden asian opetteluun aina kerralla käytän "kolme naminyrkkiä", sitten tauko, sitten toiseen asiaan sama määrä.

- Kuinka usein palkata, paljonko aikaa vievää, kuinka usein treenata jne?

Vahvistetiheyden (palkkauksen määrän) uutta asiaa opeteltaessa sanotaan aina oltavan mahdollisimman korkea. Koiralla uskotaan olevan 5 sekunnin käytännönmuisti, jotta se enää yhdistäisi esim palkkaa tekemiseen enää, tai toruja johonkin pahan tekoon.

Sanoisin että aivan koiran mukaan. Jotkut kestävät enemmän toistoja (="naminyrkkejä"), jotkut vähemmän. Joiltakin loppuu into heti, jotkut voisivat vain jatkaa.

Treenata kannattaa, taas, koiran mukaan. Jotkut tarvitsevat välipäiviä enemmän, jotkut vähemmän.

-Voinko naksauttaa monta kertaa jos palkka onkin suurempi?

Et. Tai voit, mutta naksuttimen äänen kerta-tehto heikkenee ja koira ei enää oleta naksauksen olevankaan oikeasta palkka, vaan siitä tulee vain satunnaisesti palkka. Jolloin naksuttimen äänen teho vähenee.

---------------------------------------------------------------------------

Suosittelen myös aloittajille kirjoja:

Karen Pryor, Koira ja Delfiini

Naksutinkoulutusta Koirallesi

Eiköhän tuossa ollut pääpiirteittäin, sitten kohta lisäilen tähän muokkaamalla taas, kun unohtui se, ja se :)